Lenkki Oy:n toimitusjohtaja Annamaija Mäkilouko asteli Kestävät innovaatiot -finaalin voittoon buutseilla, joiden pohjamateriaali on peräisin käytetyistä autonrenkaista.
Kestävät innovaatiot -kilpailun finaali järjestettiin PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa keskiviikkona 13.3.2024.
Kankaanpääläisen Lenkki Oy:n toimitusjohtaja Annamaija Mäkilouko asteli kilpailun pitchauslavalle erityisillä kengillä.
Niiden pohjat on nimittäin valmistettu uraauurtavasta materiaalista, käytöstä poistetuista autonrenkaista jalostetusta kumista.
”Innovaatio lisää Suomen huoltovarmuutta”
50-vuotisjuhlaansa viettävä Lenkki Oy kehitti ELT+ by Solepex -kengänpohjamateriaalin viime vuonna yhteistyössä Suomen Rengaskierrätyksen kanssa, joka avasi uudenlaisen kierrätyslaitoksen Lopelle vuosi sitten.
Tuotteessa 30 prosenttia termoplastisesta elastomeerista on korvattu uusiomateriaalilla.
Innovaatiota käytetään tällä hetkellä kengänpohjissa, mutta samasta raaka-aineesta ja samalla menetelmällä voidaan valmistaa muitakin tuotteita. Innovaatiolla lisätään myös rengastuottajien ja maahantuojien lakisääteistä velvoitetta uudelleen käyttää käytöstä poistettuja renkaita.
Innovaatio korvaa neitseellisiä, öljypohjaisia raaka-aineita. Materiaaleissa ja kuljetuksessa voi saavuttaa 46 prosentin hiilidioksidipäästöjen vähennyksen.
”Innovaatio lisää myös Suomen huoltovarmuutta, kun emme ole yhtä riippuvaisia Suomeen tuoduista raaka-aineista”, Mäkilouko huomautti.
Tuomaristo kiitti innovaation vaikuttavuutta ja korkeaa jalostusarvoa sekä sitä, että innovaatio soveltuu kuluttajatuotteeseen.
Innovaatio on mahdollista ottaa nopeasti tuotantoon. Mäkilouko aikookin seuraavaksi kontaktoida brändinomistajia.
Lenkin Kankaanpään-tehdas voisi valmistaa pohjia ja komponentteja kolmeentuhanteen kenkäpariin viikossa. Kapasiteettia on mahdollista jopa kolminkertaistaa.
”Annetaan kuluttajille mahdollisuus uusiokäyttää käytöstä poistettuja renkaita laittamalla ne jalan alle!”
Ei mustetta, ei tarroja – vain valoa
Kisan toinen finalisti, kempeleläinen Cajo Technologies Oy, on keksinyt tavan tehdä kartonki-, pahvi- ja biopohjaisiin pakkauksiin tuotemerkinnät kestävästi, ympäristöystävällisesti ja luonnonmukaisesti.
Patentoidulla menetelmällä korvataan esimerkiksi mustesuihku-, printti- ja tarramerkinnät valoon pohjautuvalla menetelmällä
Cajo MakeBright-lasermerkintäteknologian esitteli yhtiön tuotekehityspäällikkö Janne Mäkelä:
”Laser on lisäaineeton tuotemerkintäteknologia. Pakkauksesta voidaan jättää pois tarrat ja muste, mikä helpottaa kierrätettävyyttä, pienentää hiilijalanjälkeä sekä lisää tuottavuutta ja tehokkuutta valmistusprosesseihin.”
Pakkausten tuote- ja jäljitettävyysmerkintävaatimukset kasvavat jatkuvasti uuden regulaation myötä. Merkinnän on kestettävä luotettavasti näkyvillä läpi kuljetusketjun ja halki elinkaaren aina kierrätysvaiheeseen saakka.
Tuomaristo kiittelikin Cajon kokonaan uudenlaista tuotemerkintätekniikkaa, joka mahdollistaa joustavan tavan tehdä merkintöjä materiaalinkäyttöä vähentäen.
Mäkelän mukaan menetelmä on saanut innostuneen vastaanoton markkinoilla, sillä se paitsi tukee yhtiöiden vastuullisuustavoitteita myös parantaa tuottavuutta ja kannattavuutta.
Esimerkiksi Pepsico on ottanut menetelmän käyttöön tukkupakkauksissaan.
”He ovat laskeneet, että jos he ottavat tämän käyttöön kaikilla laitoksillaan, pakkauslinjastoilla jää käyttämättä useampi olympia-altaallinen mustetta”, Mäkelä sanoo.
Pahvilaatikon sisäpinta korvaa muovipussin
Kolmannen finalistin, Lantmännen Unibake Finlandin pakkauskehitysjohtaja Riikka Salokannel ja vastuullisuusasiantuntija Jenna Suominen toivat pitchauslavalle tavallisen näköisen pahvilaatikon.
Se osoittautui kuitenkin erityiseksi, sillä elintarvikekäyttöön soveltuvan, kierrätettävän pahvilaatikon sisäpinta on rasvan- ja hapenkestävää pakkauspaperia.
UPM Specialty Papersin, Lantmännen Unibake Finlandin ja Adara Pakkauksen kehittämä kuitupohjainen pakkausratkaisu korvaa muovipussit pakastettujen leipomotuotteiden sisäpakkauksena.
Innovaatio soveltuu myös muiden pakastettujen tuotteiden pakkaamiseen. Se vähentää muovin tarvetta ja pienentää hiilidioksidipäästöjä 23 prosenttia pakkausta kohden verrattuna perinteiseen ratkaisuun.
Keksintö sai alkunsa, kun Lantmännenissä tuskailtiin muovisista sisäpusseista johtuvien häiriöiden kanssa leipomopakasteidensa pakkauslinjastolla. Salokannel keksi ihmetellä, miksei leipäpusseista tuttua, UPM:n kehittämää erikoispaperia voisi soveltaa pahvilaatikoissakin.
”Helpommin sanottu kuin tehty!” hän huomauttaa.
Kahden vuoden kehitystyöhön mahtui monenlaisia vaiheita ja pitkällistä testausta. Viime syksynä uusi pakkausratkaisu on lanseerattu pakasteleipien pakkaamiseen Lantmännen Unibakella.
”Yksin näitä ratkaisuja ei pysty viemään eteenpäin, vaan tarvitaan yrityksiä, jotka ovat valmiita kokeilemaan ja sitoutumaan kehitystyöhön”, Salokannel kiittää kumppaneita.
Tasokas joukko kestäviä innovaatioita
Nyt ensimmäisen kerran järjestettyyn Kestävät innovaatiot -kisaan osallistui kaikkiaan kaksikymmentä pakkaamisen, elintarvike- ja muoviteollisuuden tuotetta ja palvelua. Näistä kolme eteni kisan finaaliin ja pääsi pitchaamaan innovaationsa messuyleisölle ja tuomaristolle.
Ehdokkaiden taso oli kilpailuraadin jäsenten mukaan erittäin korkea.
Raadissa olivat mukana johtaja Juha Ala-Hiiro Teknisen Kaupan Liitosta, toimitusjohtaja Mirja Juslin Muoviyhdistyksestä, toimitusjohtaja Vesa Kärhä Muoviteollisuus ry:stä, johtaja Satumaija Levón Elintarviketeollisuusliitosta, toimitusjohtaja Antro Säilä Suomen Pakkausyhdistys ry:stä ja toiminnanjohtaja Viivi Wanhalinna Elintarviketieteiden Seurasta.
Voittajaksi kukitettu Lenkki Oy kuittasi Suomen Messusäätiön lahjoittaman viidentuhannen euron palkinnon.
Elina Saarinen
Juttuun on päivitetty 14.3.2024 kuva ja lisätietoja.
Aiheesta aiemmin:
Lenkki Oy tekee käytetyistä renkaista kengänpohjia – uusioraaka-aine keventää tuotannon hiilijälkeä
Lopen kiertotalouslaitos vauhtiin – vanhat renkaat jalostuvat korkealaatuiseksi uusioraaka-aineeksi
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!