Kemianluokka otti digiloikan

Kun Helsingin yliopisto aloitti maaliskuun puolivälissä etätyöskentelyn, myös Kemianluokka Gadolinin toiminta siirtyi verkkoon.

Opettajien etäopetuksen helpottamiseksi ja koululaisten iloksi Gadolinissa ryhdyttiin tavallisten opintokäyntien sijaan kehittämään ja toteuttamaan virtuaalisia toimintamuotoja.

Gadolinin ohjaajat vaihtoivat lennosta laboratoriotakkinsa uuden sähköisen materiaalin, kuten videoiden, kehittämiseen. Töitä tehtiin yksin ja yhdessä kotoa käsin.

Videopalaverit tulivat luontevaksi osaksi projektien suunnittelua. Välillä itsenäisiäkin töitä tehtiin jutellen taustalla olevan videopuhelun välityksellä.

Vaikka iloisten oppilaiden äänet vaihtuivat näppäimistön naputukseen, saatiin yhdessä aikaan hyviä tuloksia.

Gadolinissa ohjaajana työskentelevä Saara Salminen opiskelee kemian opettajaksi.

”Etätyöskentely VirtuaaliGadolinin parissa oli mielenkiintoista ja antoisaa, kun sai keskittyä ja uppoutua tiettyyn aiheeseen syvemmin ja pääsi suunnittelemaan ja toteuttamaan hyödyllistä materiaalia”, Salminen kertoo työskentelystä koronakeväänä.

”Virtuaalimateriaalia työstäessä tietokoneen ääressä tuli vietettyä useita tunteja etäopintojen lisäksi, joten ajankäyttöä oli suunniteltava aiempaa tarkemmin. Oli kuitenkin kiva saada vastuuta ja aikatauluttaa työ itse.“

Toiveita kuunnellen

Kaikki näin työstetty sähköinen materiaali on kerätty VirtuaaliGadolin-sivustolle, jossa se on vapaasti saatavilla.

Sivustolta löytyy muun muassa videoituja kokeellisia töitä ja vinkkejä kotona toteutettavaan kokeellisuuteen sekä luentoja ja ideoita oppitunneille, kerhoihin, leireille ja syntymäpäiville.

Materiaalit on pyritty luomaan opettajien palautteista nousseiden tarpeiden mukaisesti.

Esimerkiksi virtuaalinen Spektroskopia tutuksi -opetuskokonaisuus toteutettiin opettajien toiveita kuuntelemalla.

Spektroskopian opetuksen haasteena on usein, että kouluissa ei ole mahdollisuutta tutustua kalliisiin ja isokokoisiin laitteisiin käytännössä. Näin teoria voi jäädä helposti irralliseksi.

Tätä varten Gadolinin ohjaajat rakensivat massa-, infrapuna- ja ydinmagneettista resonanssispektroskopiaa käsittelevän opetuskokonaisuuden, joka sisältää ohjevideoita, esimerkkejä ja spektrien tulkintatehtäviä mallivastauksineen.

Niiden toivotaan helpottavan opettajien työtä ja toimivan lisämateriaalina kemiasta kiinnostuneille nuorille esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa.

Pysyväksi malliksi

VirtuaaliGadoliniin kevään aikana tuotetuille kokonaisuuksille uskotaan olevan tarvetta myös etäopetuksen ulkopuolella.

Syksyllä, kun Kemianluokka Gadolinin opintokäynnit jälleen käynnistyvät, myös VirtuaaliGadolinin kehittämistä jatketaan edelleen. Virtuaalimallin on tarkoitus jäädä pysyväksi osaksi toimintaa.

Sähköisen materiaalin avulla kemiasta innostumista ja oppimisen iloa saadaan jaettua laajemmalle yleisölle.

Toiminnasta hyötyvät kauempanakin asuvat, jotka eivät välttämättä pääse osallistumaan opintokäynneille Kumpulan kampukselle.

Vilja Kämppi

(Kuva: Veera Sinikallio) Saara Salminen ohjaamassa tiedekerhoa alkukeväällä ennen kuin koronapandemia aiheutti kerhotoimintaan katkoksen.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia