Kemikaalivirasto lisäsi taas kaksi uutta svhc-ainetta EU:n kandidaattilistalle

Euroopan kemikaalivirasto Echa on lisännyt kaksi svhc-ainettä eli erityistä huolta aiheuttavaa kemikaalia niin sanotulle kandidaattilistalle. Listalla on nyt kaikkiaan 235 ainetta.

Kandidaattilistalle lisätyt uudet aineet ovat bis(4-kloorifenyyli)sulfoni ja difenyyli(2,4,6-trimetyylibentsoyyli)fosfiinioksidi.

Ensimmäistä aineista epäillään vaaralliseksi lisääntymisterveydelle. Toinen on hyvin pysyvä ja biokertyvä.

Ensimmäistä ainetta on esimerkiksi musteissa, pinnoitteissa, liimoissa, tiivisteissä ja muovailuvahoissa.

Toista ainetta käytetään muun muassa muovi- ja kumituotteiden valmistuksessa.

Kandidaattilista perustuu EU:n kemikaaliasetukseen Reachiin. Listalle nostetaan haitallisia aineita, jotka voivat myöhemmin päätyä luvanvaraisiksi.

Velvoittaa yritykset toimenpiteisiin

Aineen lisääminen kandidaattilistalle aiheuttaa yrityksille tiettyjä velvoitteita.

Aineita ja seoksia toimittavien yritysten on toimitettava svhc-aineesta käyttöturvallisuustiedote.

Esineiden tuottajien ja maahantuojien on ilmoitettava Echalle esineen sisältämistä svhc-aineista.

Esineitä toimittavien yritysten on puolestaan informoitava asiakkaitaan esineiden sisältämistä svhc-aineista ja niiden turvallisesta käytöstä. Lisäksi yritysten pitää ilmoittaa tuotteet Echan Scip-tietokantaan.

Erityistä huolta aiheuttavista aineista (svhc) saa tietoa muun muassa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin verkkosivuilta.

(Kuva Pixabay) Kandidaattilistalle sijoitettu svhc-aine voi päätyä luvanvaraiseksi. Tällöin aineen käyttöön vaaditaan Euroopan komission lupa.

Lue myös:

Haitallisten aineiden tietokanta sai suursuosion

Tuotteiden haitalliset aineet yhteiseen tietokantaan


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä. 

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia