Varpu Marjomäki, Sarah Butcher ja Minna Hankaniemi saivat yhden suurimmista Jane ja Aatos Erkon säätiön tänä keväänä jakamista rahoituksista. Kuva: Jyväskylän yliopisto.

Kohti tehokkaampia viruslääkkeitä ja rokotteita – uusia molekyylejä metsästetään sienistä ja kasveista

Uudessa nelivuotisessa Combatvirus-hankkeessa kehitetään yhdisteitä, jotka voisivat toimia turvallisina, laajavaikutteisina ja kohtuuhintaisina viruslääkkeinä ja rokotteina.

Hanke on saanut Jane ja Aatos Erkon säätiöltä liki 1,7 miljoonan euron rahoituksen.

Tutkimuskonsortion muodostavat professorit Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta ja Sarah Butcher Helsingin yliopistosta sekä akatemiatutkija Minna Hankaniemi Tampereen yliopistosta.

Erkon säätiö rahoitti aiemmin Marjomäen ja Butcherin Antiviral-projektia, joka osoitti, että tiimin yhteistyö voi tuottaa merkittäviä antiviraalisia molekyylejä.

”On todella nautinnollista työskennellä inspiroivien ja upeiden kollegoiden kanssa”, iloitsee solu- ja molekyylibiologian professorina toimiva Varpu Marjomäki.

”Keskinäinen ystävyys ja kunnioitus on hyvä pohja työskentelylle ja tuottaa todennäköisimmin hyviä tuloksia.”

VLP-rokotteilla laumaimmuniteettiin

Combatvirus-hankkeessa kolmikko etsii uusia yhdisteitä sieni- ja kasviuutteista ja selvittää niiden toimintatapoja sekä atomien vuorovaikutusta virusproteiinien kanssa.

”Teemme yhteistyötä kemistien kanssa, jotta voimme syntetoida ja tunnistaa uusia bioaktiivisia molekyylejä, jotka sitoutuvat useiden patogeenisten enterovirusten sitoutumistaskuihin viruksen pinnalla”, Marjomäki kertoo.

Tutkijoiden tähtäimessä olevat tehokkaat immunogeeniset rokotteet perustuvat viruksen kaltaisiin partikkeleihin (VLP).

Stabiloituja VLP-rokotteita voidaan kuljettaa ja säilyttää ilman kallista kylmäketjua. Rokotteilla on mahdollisuus saavuttaa maailmanlaajuinen kattavuus, ja niillä voidaan ehkä saada aikaan laumaimmuniteetti.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia