Kosmetiikkaa ”metsäpölystä” – suomalaiskeksintö vahvistaa vastustuskykyä

Helsingin ja Tampereen yliopistojen kehittämä metsämikrobiuute on päätynyt ihovoiteiden raaka-aineeksi.

Suomalainen startup-yritys Moi Forest on rakentanut kokonaisen ”metsäpölyyn” perustuvan luonnonkosmetiikkasarjan.

Mikrobiuute toimii tutkimusten mukaan parhaiten ihon kautta annosteltuna. Ihossa on reseptoreja, jotka opettelevat tunnistamaan immuunisysteemin kannalta hyödyllisiä mikrobeja.

Uudet metsämikrobeja sisältävät voiteet valmistetaan Suomessa. Mikrobiuutteen lisäksi ne sisältävät muitakin suomalaisia lähituotettuja luomuraaka-aineita. Kuva: Moi Forest

“Mikrobiuutetta on Moi Forest -tuotteissa niin suuri pitoisuus, että se riittää antamaan sopivaa harjoitusta elimistön normaalille puolustusjärjestelmälle ja tuomaan vahvistusta mikrobiomille”, kertoo yrityksen raaka-aineasiantuntija Maria Varon.

Tuotteiden raaka-aineet ja elinkaari on hänen mukaansa mietitty tarkasti niin, että ne eivät häiritsisi kehon mikrobiomia eivätkä myöskään luonnon ekosysteemiä.

Mikrobialtistus tukee immuunipuolustusta

Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteisessä Adele-hankkeessa kehitetty mikrobiuute on peräisin metsän maaperästä. Uute sisältää tuhansia ihmiselle hyödyllisiä bakteereja ja muita mikrobeja.

Business Finlandin rahoittamassa ekosysteemihankkeessa on tutkittu mikrobialtistuksen vaikutuksia ihmisen vastustuskykyyn.

Tutkijoiden tarkoituksena on löytää keinoja jatkuvasti lisääntyvien allergioiden ja autoimmuunisairauksien ehkäisemiseen.

Hankkeen päämääränä on myös saada markkinoille ihmisen immuunipuolustusta vahvistavia, luonnon mikrobeja sisältäviä tuotteita.

Kosketus luonnon monimuotoiseen mikrobistoon on tutkitusti terveydelle hyödyllinen. Iholle levitetty metsämikrobiuute muuttaa jo kahden viikon käytön aikana elimistön mikrobiomia tasapainoisempaan suuntaan ja vaimentaa tulehdusta.

”Sitten kun mikrobiuutettamme sisältäviä kuluttajatuotteita on saatavilla, nekin ihmiset, jotka eivät voi, osaa tai halua mennä luontoon, voivat saada osan luonnon hyödyistä”, sanoo Helsingin yliopiston ympäristöekologian dosentti, Luonnonvarakeskuksen tutkija Aki Sinkkonen.

Metsämikrobiuutetta hyödyntää myös naantalilainen Luonkos Oy, joka käyttää sitä osana vartaloöljy- ja ihonpuhdistustuotteitaan.

(Kuva Moi Forest) ”Metsäpölyä” purkissa.

Tekstiä muokattu 23.6.2021.

Aiheesta aiemmin:

Metsäluonto tekee ihmeitä immuniteetille


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia