Alkon laboratorionjohtaja Pekka Lehtonen on henkeen ja vereen lintumies, joka suojelee, tutkii ja valokuvaa siivekkäitä melkein toiseksi työkseen.
Aarre arkistoista -juttu on julkaistu ensimmäisen kerran osana Kemistin kääntöpuoli -sarjaa Kemia-lehden numerossa 4/2011.
Päivi Ikonen
Kuu-vi, kuu-vi! Kuu-vi, kuu-vi!
Kuovin kantava soidinlaulu on käynyt luonnossa aina vain harvinaisemmaksi. Alkon laboratoriossa kuultuna mollisävyinen huuto suorastaan hätkähdyttää.
Ei pitkäkoipisia siivekkäitä sentään valtionyhtiön tiloissa näy liitelevän, vaan kiljaisut kajahtavat laboratorionjohtaja Pekka Lehtosen kännykästä.
”Kuovi on vuoden lintu 2011, joten se on minulla nyt soittoäänenä”, selittää Lehtonen ja harmittelee samaan hengenvetoon komean koukkunokan kohtaloa.
Kuovin kannat ovat erityisesti eteläisessä Suomessa taantuneet huolestuttavasti.
Linnun elinympäristö on soiden ja niittyjen huvetessa kutistunut, eikä se tehomaatalouden puristuksessa tahdo löytää pesäpaikkaa pelloiltakaan.
Talvehtimisalueillaan Euroopan länsirannikolla kuovit taas joutuvat yhä useammin metsästäjien saaliiksi.
Vastuu maanosan suurimman kahlaajan hyvinvoinnista kuuluu paljolti meille, sillä lähes kolmasosa eurooppalaiskuoveista on syntyperäisiä suomalaisia.
”Kyntäjien ja kylväjien pitäisi aina muistaa kiertää kuovin pesät. Kuovihavainnoistakin on hyvä ilmoittaa BirdLife Suomi ry:lle”, vetoaa Lehtonen, intohimoinen lintujen suojelija ja ennen kaikkea palkittu kuvaaja, jonka otokset ovat tuttuja niin lehtien palstoilta kuin kirjojen sivuiltakin.
Lintuja linssin läpi
Lehtosen matka lintumieheksi alkoi kamerasta.
Linnut tosin olivat olleet osa hänen elämäänsä polvenkorkuisesta, sillä opettajaisä vei ahkerasti jälkikasvuaan retkeilemään sekä Pohjois-Helsingin metsiin Viikkiin että joutsalaisen kesämökkisaaren luontoon.
Leo Lehtosesta tuli vähitellen lähes ammattiornitologi, joka kirjoitti useita lintukirjoja ja väitteli kuikan biologiasta.
Nuorempi Lehtonen kuitenkin innostui höyhenpukuisista vasta päästyään katsomaan niitä ”linssin läpi”.
”Kun 15-vuotiaana sain ensimmäisen kamerani, käytetyn Exakta-peiliheijastuskameran, sen jännittävä tekniikka oli se ensisijainen kiinnostuksen kohteeni. Vasta myöhemmin, kun aloin tähtäillä objektiivia kohti lintuja, huomasin, että ne vasta kiehtovia ovatkin.”
Suonteenjärven mökillä kameran etsimeen osui luontevimmin kuikka, jonka havainnointiin poika oli isänsä apuna jo tottunut. Uljas vesilintu vei nuoren miehen mennessään.
Mustavalkoista filmiä paloi metritolkulla ja pimiössä kului tunti poikineen.
Filmi on vuosien vieriessä vaihtunut värilliseen ja lopulta korvautunut digitaalisella vastineellaan.
Harrastelijasta on puolestaan tullut mestari, joka kykenee vangitsemaan kuviinsa lintujen fyysisen ilmiasun lisäksi myös niiden selittämättömän tenhon.
Lehtosen valokuvanäyttely Kuikkajärvi kiersi Suomea ja vähän ulkomaitakin
vuodet 2007–2008 keräten erinomaisia arvosteluja ja kiitollista yleisöä.
Tuorein näyttely Saariston lumoa avautui vuosi sitten ja on parhaillaan Porin Luontotalo Arkissa, jossa sen pääsee näkemään 3. heinäkuuta 2011 asti.
”Kokemus opettaa”, kuvaaja itse sanoo vaatimattomasti.
”Jos ei muuta, ainakin sen, että lintuja kuvatessa pitää olla valmiina koko ajan. Tilanne voi olla ohi kolmessa sekunnissa.”
Sittemmin kuikasta on tullut Lehtoselle myös tieteellisen mielenkiinnon kohde, ja hän on seurannut isänsä jalanjälkiä kuikkatutkijana, joka luennoi aiheesta mielellään.
Seuraava esitelmä on vuorossa syyskuussa 2011 Kuusamo Nature Photo -tapahtumassa. Siellä on ensi kertaa esillä hänen uusi kuikkajärven elämää
esittelevä näyttelynsäkin.
BirdLife puolestaan perusti Lehtosen aloitteesta kuikan (Gavia arctica) ja sen sukulaisen kaakkurin (Gavia stellata) suojeluun keskittyvän Gavia-työryhmän, jonka puheenjohtajana ja Gavia-lehden päätoimittajana hän toimii.
Suojelu on tarpeen, sillä ihminen kaventaa lajien elintilaa koko ajan.
”Maailmassa on viisi kuikkalajia, joista kuikka ja kaakkuri pesivät Suomessa. Kaikista on kyllä havainto, viime vuonna täällä nähtiin tundrakuikkakin.”
Kuikan salaperäistä vetovoimaa voi vain yrittää selittää sanoin.
”Se on 40 miljoonaa vuotta vanha lintu, maapallon vanhimpia lajeja. Se on
mestariliikkuja vedessä, harvalla on sellaista sukellustaitoa. Kuikalla on vilkas sosiaalinen elämä, se on monipuolinen, ylväs lintu.”
Aika moni suomalainen on samaa mieltä. Kun mökkiläiset viime vuonna saivat BirdLifen äänestyksessä nimetä suosikkilintunsa, kuikka nousi ylivoimaiseksi ykköseksi.
”Sai 35 prosenttia äänistä”, Lehtonen hymyilee.
Viinin kemia hallussa
Valokuvauksesta Pekka Lehtonen mietti nuorena jopa leipätyötä, mutta tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin.
”Kuvaajan ammatti tilaustöineen on lopulta aika raadollinen. Ei siinä voi pitää hauskaa sillä lailla kuin nyt voin.”
Eikä kahden biologin lapsesta ja yhden pikkuveljestä biologiakaan syntynyt.
”No ei, kun vanhemmat olivat sitä mieltä, että minulle sopi joku eksaktimpi tiede. Kemia osoittautui hyväksi valinnaksi. Helsingin yliopistosta löytyi sitä
paitsi vaimokin, joka tuli tenttimään minulle orgaanista kemiaa, kun olin cumu-töiden ohjaajana.”
Työpaikka puolestaan löytyi Alkosta, joka sekin on osoittautunut niin hyväksi
valinnaksi, että Lehtonen on yhtä syrjähyppyä – vuoden professuuria vanhassa alma materissaan – lukuun ottamatta viihtynyt talossa koko uransa ajan.
Alkoholintarkastuslaboratoriota hän on johtanut vuodesta 1993.
”Viinien kemia on tullut opittua aika hyvin, vaikka en aloittaessani tiennyt siitä mitään”, muistelee Lehtonen, joka tätä nykyä tunnetaan alan huippuasiantuntijana ja joka on kirjoittanut aiheesta kolmattasataa artikkelia.
Paraikaa hän toimii kansainvälisen viinijärjestön OIV:n analyysimenetelmien komitean varapuheenjohtajana ja vierailee säännöllisesti maailmalla esittelemässä suomalaista osaamista.
Heinäkuussa 2011 on edessä matka Portugaliin OIV:n kongressiin kertomaan rikin määrittämisestä viinistä.
”Kemiallisia analyysejä tarvitaan, jotta voidaan osoittaa viinin olevan lainmukaista eli sisältävän vain sallittuja aineita ja niitä oikean määrän. EU-markkinoilla pitää viinillä olla todistukset keskimäärin seitsemästä eri analyysistä.”
”Itse en enää ehdi omin käsin tehdä analyysejä, mutta sitä varten meillä on
14 hengen pätevä henkilökunta ja graduntekijöitä lisänä. Akkreditoituja menetelmiä meillä on neljättäkymmentä.”
Alkon laboratorio palvelee omaa taloa muun muassa tutkimalla yhtiön hankkimien tuotteiden aitouden.
Toinen puolikas laboratorion työstä koostuu analyysipalveluiden myynnistä muille tahoille, kuten alkoholiviranomaisille, Altialle ja sadoille pienasiakkaille.
Työpaikan peruja on Lehtosen hauska harrastus.
”Kerään lintuaiheisia alkoholipullojen etikettejä. Me analysoimme vuodessa
10 000 pulloa, ja jos jostain löytyy lintuetiketti, kaikki osaavat tuoda sen minulle. Olen saanut niitä kokoon kolmisensataa, kaikki siististi kansiossa.”
Analyysien ja etikettien lisäksi Lehtoselle ovat toki tulleet tutuiksi myös monen viinin aistinvaraiset ominaisuudet. Yksittäistä suosikkiaan hän ei lähde nimeämään.
”Lempiviinini vaihtelevat, ja kokeilen monenlaisia. Mutta esimerkiksi Ranskan Alsacen valkoviinit ja bordeaux-viinit kuuluvat suosikkeihini. Erinomaisia viinejä löytyy muualtakin eri puolilta maailmaa.”
Pönttöjen talonmies
Maailmalla matkatessaan Pekka Lehtonen kulkee tietysti kamera kaulassa.
”Lintujen lisäksi kuvaan muutakin. Poika opiskelee japania ja tekee graduaan maan musiikista, joten olen käynyt muutaman kerran Japanissa, jossa riittää kiehtovaa kuvattavaa.”
Työ on tuonut Lehtoselle itselleen ranskan kielen taidon, ja perhe lomailee
usein lokakuisin Ranskassa, jossa myös syntyy paljon kuvia.
Kevät ja kesä ovat lintumiehelle hektistä aikaa kotimaassa. Hänen ajanlaskuaan rytmittävät muuttolinnut: kiuru, peippo, kirjosieppo.
Tornien taisto -tapahtumassa Lehtonen puolustaa Inkoon lintutornin värejä. Tänä vuonna Inkoo sai saldokseen 88 nähtyä lajia.
Lintubongari Lehtonen ei kuitenkaan ole.
”Minä en lähde autolla lintujen perään jotain havaintoa tekemään. Sehän
on ympäristönkin kannalta todella saastuttavaa.”
”Lajeja lasken, kun tornissa ollaan, ja siitäkin pidän kirjaa, montako
lajia olen eläissäni nähnyt: 245. Mutta olen nähnyt ne spontaanisti enkä bongannut.”
Kesän kohokohta on muutaman viikon saaristopurjehdus, jonka aikana kamera räpsyy lähes tauotta, ja muistikortille tallentuu pohjoisen meren koko karu kauneus.
Sekä kotona Espoon Haukilahdessa, venekerholla että mökillä riittää puuhaa linnunpönttöjen ylläpitämisessä.
”Niissä asuu puukiipijöitä, telkkiä, monenlaisia pikkulintuja, joista pidän kovasti. Varpunen on yksi suosikkini.”
On Lehtosella lempilintuja siis kuikan lisäksi monta muutakin. Jos lintumies
olisi itse lintu, hän olisi maakotka.
”Se on mahtava pärjääjä Suomen luonnossa”, kuuluu perustelu.
Entä jos olisitkin viini?
”Olisin joku hyvin monipuolinen, herkullinen punaviini, jossa on paljon kemiaa ja vivahteita.”
Pekka Lehtonen
* Syntynyt Helsingissä vuonna 1952.
* Filosofian tohtori Helsingin yliopistosta 1987, väitöskirjan aiheena biogeenisten amiinien määritäminen viinistä.
* Alkoon kemistiksi vuonna 1981, Alkoholintarkastuslaboratorion johtajaksi vuonna 1993.
* Lintuvalokuvaaja ja kuikkatutkija.
* Naimisissa, kolme lasta.
* Harrastaa liikuntaa ja purjehdusta.
Lintumiehestä kuikkakirjailijaksi
Pekka Lehtosesta tuli joitakin vuosia jutun ilmestymisen jälkeen myös kuikkakirjailija.
Lehtosen ja Martti Perämäen teos Lähikuvassa kuikka (Gaudeamus, 2019) esittelee muinaisen alkulinnun elämää jäidenlähdöstä syysmuuttoon.
Kirja kertoo kiehtovasti muun muassa kuikkien tapakulttuurista. Kun parveen liittyy uusi yksilö, se käy tekemässä nokkatervehdyksen parven etummaiselle linnulle.
Kuikat ovat muutenkin hyvin sosiaalisia ja pitävät toisiinsa jatkuvaa yhteyttä pienin rupatteluäänin, kirjasta selviää.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!