Lisää koronakoiria – Kennelliitolta lahjoitus tutkimukselle

Suomen Kennelliitto tukee Helsingin yliopistossa tehtävää koronakoiratutkimusta 20 000 eurolla.

Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa toimiva, dosentti Anna Hielm-Björkmanin johtama ryhmä selvittää tutkimuksessaan, kuinka koirat tunnistavat ihmisen sairastaman covid-19-taudin.

Ryhmän alustavat tulokset ovat paljastaneet, että koulutettu koira löytää koronavirustartunnan nopeasti ja jopa luotettavammin kuin laboratoriokokeet.

Kansainvälisten vertaisarvioitujen tutkimusten mukaan koirat tunnistavat koronaviruspositiiviset henkilöt 94–100-prosenttisesti.

Koirat myös bongaavat koronaviruksen huomattavasti pienemmästä virusmäärästä kuin yleisesti käytettävät pcr-testit.

Tutkijoilla on havaintoja siitäkin, että koira on tunnistanut koronavirustartunnan oireettomilta ihmisiltä jo päivinä ennen oireiden puhkeamista.

Voidaan laajentaa muihinkin sairauksiin

Helsinki-Vantaan lentokentällä on käynnistetty tulosten pohjalta projekti, jossa neljä koiraa etsii saapuvien matkustajien ihopyyhintänäytteistä mahdollisia viruksenkantajia.

Matkustajille testaamiseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Koeluontoinen hanke kestää vuoden 2020 loppuun.

Jotta koronakoiratyö voidaan virallistaa, tarvitaan vielä lisää tutkimusta. Samoin on koulutettava uusia koronakoiria.

”Kun koiran hajuaistin ylivoimaisuudesta saadaan riittävän paljon tutkimusnäyttöä, voidaan koiran hajuaistia hyödyntää myös muiden sairauksien tunnistamiseen”, sanoo Kennelliiton puheenjohtaja Harri Lehkonen tiedotteessa.

Kennelliitto kannustaa myös muita koiraharrastustahoja lahjoittamaan tutkimukseen, jolla voi olla uraauurtava merkitys sekä ihmisten terveyden että yhteiskunnan auki pitämisen kannalta.

Tietoa lahjoittamisesta saa Kennelliiton verkkosivuilta.

(Kuva: Egil) Tutkija Anna Hielm-Björkman (vas.) ja koronakoirakouluttajat Susanna Paavilainen, Anette Kare ja Heli Noiro sekä koronakoirat Kössi (vas.), Miina, E.T. ja Valo ovat jo tuttu näky Helsingin lentoasemalla.

Aiheesta aiemmin:

Kössin kuono on sataprosenttisen herkkä koronatesti

Koronakoirat lentokentälle koulutustuen turvin

Koira haistaa koronaviruksen

Kössi haistaa syövän merkit

Puhallus paljastaa koronan

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia