Lisävauhtia kylpyhuoneen puisille designkalusteille – Woodio sai yli 16 miljoonan kasvurahoituksen

Suomalainen materiaaliteknologia- ja designyritys käyttää rahoituksen liiketoimintansa skaalaamiseen ja kansainvälisen kasvunsa vauhdittamiseen.

Woodion keräämä reilun 16,3 miljoonan rahoitus tuli UB Forest Industry Green Growth Fund -pääomarahastolta ja Euroopan innovaationeuvostolta. Lisäksi rahoituskierroksella oli mukana aikaisempia sijoittajia.

”Woodio on nyt uudessa kasvuvaiheessa ja tähtää vahvasti yrityksen kansainvälistymiseen”, kertoo yhtiön toukokuussa 2023 aloittanut toimitusjohtaja Terja Koskenoja, joka aiemmin työskenteli yrityksen tuotanto- ja kehitysjohtajana.

”Seuraavan vuoden aikana laajennamme rohkeasti Suomen ulkopuolelle, minkä lisäksi suunnittelemme merkittävää panostusta oman liiketoimintamme skaalaamiseen Suomessa. Lisää jännittäviä uutisia on luvassa syksyllä.”

”Esimerkki metsäalan tulevaisuuden mahdollisuuksista”

UB Forest Industry Green Growth Fund (UB Figg) on kestävään ja resurssitehokkaaseen metsä- ja biopohjaiseen teollisuuteen sijoittava pääomarahasto.

”Olemme iloisia sijoituksestamme suomalaiseen yritykseen, joka on kehittänyt metsäteollisuuden sivuvirrasta korkean lisäarvon palkittuja design-tuotteita”, sanoo UB Figgin osakas Matti Lehtipuu.

Woodion perustajan Petro Lahtisen mukaan yhtiön puukomposiittiteknologian kaupallistaminen nykyvaiheeseen on hyvä esimerkki metsäalan tulevaisuuden mahdollisuuksista.

”Suomalaisella metsäalalla on pitkä historia ja merkittävää osaamista, ja alan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että metsälähtöisiin kasvuyrityksiin erikoistuneita rahastoja ja toimijoita on alkanut syntymään Suomeen”, Lahtinen sanoo.

”On hienoa, että juuri Woodio on UB Forest Industry Green Growth Fundin ensimmäisten sijoitusten joukossa.”

Pohjoista haapaa ja metsäteollisuuden sivutuotetta

Woodio on vuonna 2016 perustettu, Helsingin yliopiston kemian osastossa tehdystä tutkimustyöstä alkunsa saanut yritys, joka valmistaa ensimmäisenä maailmassa vedenkestäviä puukomposiittituotteita kylpytiloihin.

Suomalaisyrityksen tuotteet syntyvät pohjoisen haapapuusta ja metsäteollisuuden sivuvirtana muodostuvasta puuhakkeesta. Tuotannossa kuluu vain vähän vettä ja energiaa. Puisen pesualtaan hiilijalanjälki on jopa 80 prosenttia pienempi kuin vastaavan keraamisen altaan.

Yhtiö on kerännyt tähän mennessä yhteensä 27 miljoonan euron rahoituksen.

(Kuva Woodio) Woodion puukomposiitista valmistamat kylpytilakalusteet ovat sekä vedenkestäviä että ympäristöllisesti kestäviä.

Aiheesta aiemmin:

Maailman ensimmäinen puinen wc-istuin – Woodion innovaatio palkittiin Saksassa

Turun yliopiston tulevaisuuspalkinto Woodion puualtaille

Puualtaat EU:n miljoonarahoituksen turvin maailmalle

Metsä Boardin sivuvirta muuntuu kylpyhuoneen designtuotteeksi

Lue myös Innovaatioita isänmaassa -sarjassa ilmestynyt juttu: Kylpyhuonekalusteet syntyvät puusta


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia