Voittajien on helppo hymyillä. Maakunnan parhaat kemian, fysiikan ja matematiikan taitajat varmistivat Luma-kilpailusta itselleen paikan Jyväskylän yliopistossa, kunhan yo-kirjoitukset on ensin hoidettu alta pois. Kuva: Teemu Rahikka.

Luma-viikko vauhtiin – Keski-Suomen osaavimmat lukiolaiskemistit kisasivat jo itselleen opiskelupaikat yliopistossa

Keski-Suomen ja maakunnan lähikuntien lukiolaisille suunnatut kemian, fysiikan, matematiikan ja tietotekniikan kilpailut toivat jälleen tukun opiskeluoikeuksia Jyväskylän yliopistoon.

Viime viikolla järjestettyä kisaa isännöivät yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen ja informaatioteknologian tiedekunta yhdessä Keski-Suomen Luma-keskuksen kanssa.

Kemian ja matematiikan kilpailuissa viiden kärkeen yltäneet varmistivat kaikki itselleen opiskelupaikan Jyväskylän yliopistossa, kunhan ensin suoriutuvat ylioppilaskirjoituksista.

Fysiikan opinto-oikeus myönnettiin fysiikan kisan kolmelle taitavimmalle.

Tietojenkäsittelytieteen opiskelupaikka on puolestaan odottamassa tietotekniikan, matematiikan ja fysiikan kilpailun kolmen parhaimmistoon sijoittuneita.

Joukkuekilpailun voitto Jyväskylän Lyseon lukioon

Joukkuekilpailun voiton vei Jyväskylän Lyseon lukio 14 pisteen erolla toiseksi yltäneeseen Ähtärin lukioon. Kolmannen sijan nappasi Jyväskylän normaalikoulun lukio.

Mainiota oppia saivat nekin osallistujat, jotka eivät tällä kertaa kivunneet aivan kirkkaimmille sijoille. Mukaan mahtui yksi innokas peruskoulun kahdeksasluokkalainenkin.

”Lukiokisaan osallistumalla saa jo tuntumaa korkeakoulumaailmaan ja samalla hieman harjoiteltua valintakokeitakin varten”, kuvailee Jyväskylän yliopiston koulutussuunnittelija Jaana Markkanen.

Kipinä voi lähteä käytännön työstä

Kilpailun ja palkintojenjaon välissä nuoret pääsivät iskemään kätensä saveen eli perehtymään pienryhmissä kemian, fysiikan ja matematiikan käytännön taitoihin ja ilmiöihin.

Kemian työpajassa koululaiset saivat ensikosketuksensa erotusmenetelmiin ja niissä hyödynnettäviin laboratoriovälineisiin.

Fysiikan pajassa puolestaan selvitettiin tuntemattoman kappaleen massa annetuilla välineillä, ja matematiikan pisteellä tutustuttiin verkkoteoriaan.

”Tavoitteenamme on lisätä nuorten kiinnostusta luonnontieteiden, matematiikan ja tietotekniikan pariin”, kertoo koordinaattori Anniina Koliseva Keski-Suomen Luma-keskuksesta.

Kolisevan mukaan nuorille halutaan näyttää, mihin kaikkeen loogisella ajattelulla, analysoinnilla ja tiimityöllä päästään.

”Toivomme, että tätä kautta kiinnostus luonnontieteisiin ja matematiikkaan kasvaisi ja alalle hakeuduttaisiin rohkeasti.”

Luma-viikko kutsuu toimimaan

Kansallista Luma-viikkoa vietetään tänä vuonna 3.–7. helmikuuta.

Eri puolilla maata sijaitsevat Luma-keskukset järjestävät viikon mittaan monenlaista kiinnostavaa toimintaa eri paikkakunnilla ja lisäksi myös verkon välityksellä.

Luma-viikon ohjelmaan voi tutustua täällä.

Päivi Ikonen

Lue myös:

Kapulanvaihto Luma-keskus Suomessa – Jan Lundell jatkaa Maija Akselan pioneerityötä


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia