Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukselle 41 miljoonan akatemiarahoitus

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 67 akatemiahankkeelle, jotka sisältävät yhteensä 93 osahanketta.

Rahoituksen kokonaissumma on noin 41 miljoonaa euroa.

Toimikunnan mukaan hankehakemusten laatu on parantunut vuosi vuodelta. Kaikki hakemukset, joille rahaa jaettiin, saivat tieteellisiltä arviointipaneeleilta arvosanaksi 5 tai 6.

Noin neljäsosa tutkimussuunnitelmista tuli konsortioilta. Rahoitetuista suunnitelmista konsortioiden osuus on noin 30 prosenttia.

”Mukana on paljon erinomaisia konsortioita, joissa on tutkimusryhmiä paitsi eri organisaatioista, myös eri aloilta jopa toimikuntarajat ylittäen. Kansallisen tutkimusyhteistyön edistäminen onkin ollut yksi LT-toimikunnan pitkän linjan tavoitteista”, kertoo toimikunnan puheenjohtaja, professori Leena Ukkonen.

Vedettömiä virtausakkuja ja vedenpuhdistusta

Rahoituksen sai muun muassa Aalto-yliopiston professori Yongdan Li, joka pyrkii hankkeessaan parantamaan vedettömien redox-virtausakkujen energiatehokkuutta ja tehotiheyttä. Redox-virtausakkuteknologia on osoittautunut lupaavaksi tuuli- ja aurinkovoimasta saatavan energian tehokkaaseen välivarastointiin.

Vedettömillä redox-virtausakuilla on vielä laajempi käyttöpotentiaali kuin vettä sisältävillä akuilla, koska ne mahdollistavat suuremman energiatiheyden. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää akkujen kaupallistamisessa, ja ne edistävät myös EU:n hiilineutraaliustavoitetta.

Jyväskylän yliopiston professorin Kari Rissasen projektissa valmistetaan ja tutkitaan uusia reaktiivisia ja/tai supramolekulaaria komplekseja, joissa jodi-atomi on muodollisella hapetusasteella +1, toisin sanoen iodi(I)-komplekseja.

LUT-yliopiston tutkija Jari Heinonen paneutuu fenolisten fytokemikaalien sorptiovuorovaikutuksiin huokoisten polymeeristen erotusmateriaalien kanssa ja Oulun yliopiston Tiina Leiviskä yhdistettyyn ioninvaihto-pelkistysprosessiin, jolla poistetaan vedestä fluorattuja epäpuhtauksia.

Kaikkiin rahoitettuihin hankkeisiin voi tutustua täällä.

(Kuvituskuva Adobe Stock) Kaikki rahoitetut hankkeet arvioitiin tieteellisesti hyvin korkeatasoisiksi.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kuinka käy tieteen rahoituksen?

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia