Metaanipäästöt ovat jatkaneet maailmanlaajuista kasvuaan viime vuosikymmeninä. Kun ilmakehän metaanipitoisuudet nousevat, ilmaston lämpeneminen kiihtyy.
Näin kertoo Global Carbon Project -yhteisön tuore tutkimus. Earth System Science Data -lehden julkaiseman tutkimuksen tekoon osallistui muun muassa Ilmatieteen laitos.
Tutkimuksen mukaan maailman vuosittaiset metaanipäästöt olivat 576 miljoonaa tonnia (teragrammaa, Tg) vuosina 2008–2017.
Kuluvan vuosituhannen ensimmäisestä vuosikymmenestä (2000–2009) päästöt ovat kasvaneet 29 teragrammaa joka vuosi.
Vuoden 2012 jälkeen metaanipäästöt ovat noudattaneet ilmastopaneeli IPCC:n korkeiden päästöjen skenaariota, joka johtaa nopeimpaan lämpenemiseen.
Vuonna 2018 ilmakehän metaani saavutti 1 857 biljoonasosan (ppb) pitoisuuden. Pitoisuus on noin 2,6 kertaa enemmän kuin esiteollisella ajalla.
Global Carbon Project on kansainvälinen tutkijayhteisö, joka koostuu mallien kehittäjistä ja mittausasiantuntijoista. Ryhmä tuottaa synteesin maailman metaanitaseista joka toinen tai kolmas vuosi.
Eniten päästöjä tropiikista
Metaanipäästöt tulevat suurelta osin ihmisen aikaansaamista lähteistä, kuten maataloudesta, fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja jätteiden käsittelystä.
”Ihmisperäiset päästölähteet tuottavat noin 60 prosenttia metaanin kokonaispäästöistä, ja ne ovat pääasiallisessa vastuussa päästöjen viimeaikaisesta noususta”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Aki Tsuruta.
Nämä päästölähteet korostuvat erityisesti trooppisilla alueilla, joilla syntyy noin 65 prosenttia metaanin kokonaispäästöistä. Myös kaksi kolmasosaa päästölisäyksistä on peräisin samoilta alueilta.
Metaani (CH₄) on hiilidioksidin (CO₂) jälkeen voimakkain ihmisen tuottama kasvihuonekaasu.
Metaanin lämmityspotentiaali on 28 kertaa korkeampi kuin hiilidioksidin, joten sillä on voimakas vaikutus ilmaston lämpenemiseen.
Tutkijoilla kaksi lähestymistapaa
Tuoreimmassa tutkimuksessaan Global Carbon Project analysoi metaanin nieluja ja lähteitä kahdella erilaisella lähestymistavalla.
Bottom-up -menetelmässä päästöt arvioitiin kansallisten tilastojen, asukastiheyden, ekosysteemiluokitusten ja kartoituksen sekä biosfäärin ilmastovasteiden avulla.
Toisessa, top-down -menetelmässä päästöt arvioitiin ilmakehän metaanipitoisuusmittausten, kulkeutumisen ja ilmakemian perusteella mallinnuksen keinoin.
Pitoisuusmittauksia tehdään sekä maa-asemilla että satelliiteista.
Ilmatieteen laitoksen tutkijat tekivät tutkimuksessa maailmanlaajuisia metaanin lähde- ja nieluarvioita laitoksen kehittämällä CarbonTracker Europe-CH4 (CTE-CH4) -inversiomallilla.
Luonnon metaanilähteistä tarvitaan lisätietoa
Metaanitaseisiin liittyvässä tietämyksessä on tutkimuksen mukaan vielä aukkoja.
Mallien kokonaispäästöarvioita saatiin nyt parannettua esimerkiksi käsittelemällä kosteikot sekä järvet ja muut sisävesialueet erillisinä komponentteina.
Näin selvisi, että 20 prosenttia oletetuista kosteikkojen päästöistä voi tosiasiassa olla sisävesialueiden päästöjä.
Suurimmat epävarmuustekijät metaanitaseissa liittyvät luonnollisiin päästöihin, jotka tulevat sisävesialueiden lisäksi muun muassa turvesoilta ja mineraalimaasta.
Näin ollen tarvitaan tarkempia arvioita luonnon metaanitaseiden lähde- ja nielukomponenteista, tutkijat sanovat.
Esimerkiksi erityyppisten kosteikkojen maantieteellistä kartoitusta on tarkennettava, paikallisia havaintoja lisättävä ja uusia metaanipäästöjen prosessimalleja kehitettävä.
Tarpeen on myös ilmakehän kulkeutumismallien kehittäminen.
(Kuva: Scanstockphoto) Metaanitaseiden suurimmat epävarmuudet liittyvät luonnon, esimerkiksi turvesoiden, mineraalimaiden ja sisävesien päästöihin.
Lue myös:
