Maija Akselan työ kemian hyväksi sai ansaitun tunnustuksen

ChemBio Finland 2022 -tapahtumassa 8. kesäkuuta jaetun Kemian hyväksi -palkinnon pokkasi hyvästä syystä professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta.

Luonnontieteellisen tiedekasvatuksen uranuurtaja on alan ensimmäinen professori Suomessa. Sekä kemian että kasvatusalan koulutuksen saanut Aksela on myös johtanut maan ensimmäistä kemian opettajankoulutusyksikköä tähän mennessä noin kaksi vuosikymmentä.

Sinä aikana hän on opettanut satoja tulevia matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajia. Tohtoreita yksiköstä on valmistunut 16.

Akselan kokonaisvaltaisena tavoitteena on kouluttaa tiedelähettiläitä, jotka innostavat lapsia ja nuoria tieteiden pariin.

Idea toteutuu myös yksikön yhteydessä toimivassa tiedeluokassa, Kemianluokka Gadolinissa, jossa vierailevien oppilasryhmien kokoonpano ulottuu esikoululaisista aikuisopiskelijoihin.

”Tiede kuuluu kaikille”, korostaa tuoreimmasta palkinnostaan suuresti ilahtunut Aksela, joka on uransa mittaan ehtinyt kerätä lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia.

Hän kantaa muun muassa Vuoden luonnontieteilijän ja Vuoden matemaattisten aineiden opettajan titteliä.

Oman roolinsa kouluttajana ja kasvattajana Aksela näkee kemiallisin termein ilmaistuna eräänlaisena katalyyttinä, joka luo ja antaa mahdollisuuksia uusille sukupolville.

”Voimme yhdessä vaikuttaa hyvään, kestävään tulevaisuuteen”, hän uskoo.

Luma-äiti kiittää omaa kemianopettajaansa

”Luma-äidiksi” kutsuttu Maija Aksela oli aikoinaan mukana rakentamassa Helsingin yliopistoon maan ensimmäistä Luma-keskusta, jota hän on johtanut päätyönsä ohessa.

Luma-keskukset edistävät luonnontieteiden ja matematiikan opetusta ja opiskelua.

Aksela vetää sekä Helsingin yliopiston Luma-keskusta että kansallista Luma-keskus Suomi -verkostoa, joka yhdistää yhdentoista suomalaisyliopiston luma-toiminnan.

Kansallisen työnsä lisäksi Maija Aksela vie eteenpäin kemian opettajankoulutusta ja tiedekasvatusta myös kansainvälisesti. Hän on toiminut vierailevana professorina ja kutsupuhujana lukuisissa maissa.

”Tänä keväänä olemme edistäneet alaa muun muassa Indonesiassa. Minulla on ollut kunnia toimia vierailevana professorina ja kouluttaa indonesialaisia opettajia verkkokurssin kautta.”

Julkaisuja Akselan tutkimusryhmällä on kaikkiaan noin 400.

”Olen onnellinen ja kiitollinen, että olen saanut tehdä itselle mielekästä ja merkityksellistä työtä yli 35 vuotta tulevaisuuden tekijöiden hyväksi”, Aksela sanoi palkintopuheessaan Helsingin Messukeskuksessa.

Palkittu kiitteli paitsi palkitsijoitaan myös kollegoitaan ja esimiehiään sekä erityisesti omaa kouluaikojen kemianopettajaansa.

”Noin 40 vuotta sitten valitsin hänen innoittamanaan kemian pääaineeksi ja lähdin lukemaan matematiikkaa ja luonnontieteitä. Sitä valintaa en ole katunut päivääkään.”

Nykyinen opettajien kouluttaja muistutti, että jokainen opettaja vaikuttaa ympäristöönsä noin sadan vuoden ajan: ensin oman työuransa ja sitten vielä opiskelijoidensa kautta.

”Tarvitsemme lisää kemian tiedelähettiläitä eri puolille Suomea ja vahvaa tutkimusperustaista opettajankoulutusta hyvään, kestävään tulevaisuuteen”, Aksela linjaa.

Osa palkintorahasta tiedekasvatukselle

Kuudennen kerran jaetun Kemian hyväksi -tunnustuksen myöntävät Suomen Messusäätiön taloudellisella tuella Kemian Seurat. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.

”Osa tästä palkintorahasta menee lasten ja nuorten tiedekasvatuksen hyväksi, myös Ukrainassa”, Maija Aksela kertoo.

Kemian hyväksi -palkinnon voi saada suomalainen henkilö, ryhmä tai yhteisö, joka toiminnallaan on edistänyt kemian teollisuutta, opetusta ja innovaatiotoimintaa sekä alan yhteiskunnallista merkitystä ja luonut alalle positiivista imagoa.

Chembio Finland -tapahtuman avajaispäivän huipentaneessa tilaisuudessa palkittiin myös Risto Lammintausta, Niklas von Weymarn ja Brightplus Oy.

Päivi Ikonen

(Kuva Anu-Eveliina Mattila) Maija Aksela on uransa aikana ilokseen nähnyt tiedekasvatuksen aseman vahvistuvan Suomessa. ”Myös luonnontieteiden opetus on kulkenut positiiviseen suuntaan”, hän sanoo.


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia