Chunlin Xun lisäksi kansleripalkinto myönnettiin solu- ja molekyylibiologian professorille Lea Sistoselle ja dosentti Johanna Wassholmille, joka työskentelee historian erikoistutkijana.
Palkinnot jakoi Vaasan Tiedekarnevaalien yhteydessä 17. marraskuuta Åbo Akademin kansleri Carl C. Gahmberg.
Uusiutuvien materiaalien kemian professori Chunlin Xu sai tunnustuksensa monipuolisesta materiaalikemian perus- ja soveltavasta tutkimuksesta.
Xu keskittyy erityisesti biopohjaisiin toiminnallisiin materiaaleihin.
Erittäin menestyneellä tutkijalla on kokemusta biomassakemiasta, biopolymeerikemiasta, hiilihydraattibioteknologiasta, materiaalitieteestä ja kehittyneestä analytiikasta.
Xu on vuodesta 2019 lähtien toiminut Åbo Akademin puu- ja paperikemian tutkimusjohtajana ja luonut akateemisen uransa lisäksi erittäin vahvoja yhteyksiä teollisuuteen sekä Suomessa että kansainvälisesti.
”Chunlin Xu on loistava tutkija, jolla on ainutlaatuinen kyky verkostoitua ja rakentaa luovia kokonaisuuksia yhdessä teollisten kumppaneiden, kollegojen ja kansainvälisten yhteyksien kanssa”, Gahmberg sanoo.
Uraauurtava solustressin tutkija
Lea Sistonen sai palkintonsa solustressin tutkimuksesta.
Hän on vuodesta 1994 johtanut Åbo Akademin laboratoriota, jonka tavoitteena on selvittää geenien ilmentymisen perusmekanismit soluissa.
Professori keskittyy tutkimuksessaan niiden suojaproteiinien säätelyyn, joita solut tuottavat erityisesti vasteena erilaisiin stressitekijöihin.
Sistonen on tiimeineen onnistunut myös tunnistamaan mekamismeja solujen korjautumiskyvyn taustalla.
”Sistonen julkaisee uraauurtavia tuloksia kansainvälisesti arvostetuissa tiedejulkaisuissa ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä nimenä tutkimusalallaan”, kansleri Gahmberg toteaa.
Syvällinen Venäjän tuntija
Venäjän ja Pohjoismaiden historian dosentti, erikoistutkija Johanna Wassholm palkittiin syväluotaavasta Suomen ja Venäjän historian tutkimuksesta.
Wassholm on myös aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, toimittaja ja kirjoittaja, joka on kolumneissaan ja haastatteluissaan käsitellyt ajankohtaisia asioita, kuten rokotevastarintaa ja historian (väärin)käyttöä Venäjällä.
Lea Sistoselle myönnetty palkintosumma on 20 000 euroa. Xu ja Wassholm saivat kumpikin 10 000 euroa.
(Kuva Åbo Akademi) Professori Chunlin Xu (vas.), professori Lea Sistonen ja dosentti Johanna Wassholm vastaanottivat palkintonsa kansleri Carl G. Gahmbergilta.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Jos et saa uutiskirjettämme tilaustasi seuraavana torstaina, käy tarkistamassa, onko viesti joutunut roskaposteihin tai johonkin muuhun meiliboksisi alalaatikkoon. Voit sieltä ohjata uutiskirjeet tulemaan jatkossa perille asti.