Matti Lehmus Nesteen toimitusjohtajaksi – aloittaa toukokuussa

Neste Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty kemiantekniikan diplomi-insinööri, eMBA Matti Lehmus (s. 1974). Hän aloittaa tehtävässä 1. toukokuuta 2022.

Lehmus seuraa tehtävässä Peter Vanackeria, joka jatkaa työssään huhtikuun loppuun saakka.

Matti Lehmus tuli Nesteen palvelukseen vuonna 1998. Hän on työskennellyt yhtiössä useissa keskeisissä johtotehtävissä sekä öljytuoteliiketoiminnassa että uusiutuvissa tuotteissa.

Lehmus on ollut Nesteen johtoryhmän jäsen vuodesta 2009. Tällä hetkellä hän toimii Renewables Platform -liiketoimintajohtajana.

”Hallitus aloitti kansainvälisen rekrytointiprosessin heti Peter Vanackerin irtisanouduttua viime vuoden joulukuussa”, kertoo Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen tiedotteessa.

”Hallitus on arvioinut huolellisesti useiden ehdokkaiden soveltuvuutta johtaa Nesteen seuraavia vaiheita kannattavan kasvun toteuttamisessa. Olen iloinen voidessani todeta, että löysimme erinomaisen sisäisen seuraajan, jolla on erittäin hyvät valmiudet ottaa tehtävä vastaan.”

Tuleva toimitusjohtaja tuntee yhtiönsä

”Olen ollut tiiviisti mukana lukuisissa Nesteen transformaation strategisissa päätöksissä, mukaan lukien tuotantoyhteisyrityksen perustaminen Yhdysvaltoihin, Singaporen jalostamon laajennus ja mahdollisen seuraavan kapasiteetin lisäysinvestoinnin suunnittelu Rotterdamiin”, Matti Lehmus kertoo.

”Olen erittäin iloinen voidessani ottaa ohjat käsiini, kun olemme hyvässä vauhdissa kasvustrategiamme toteuttamisessa, ja odotan innolla menestystarinamme jatkamista yhdessä kaikkien Nesteen johtoryhmäkollegoideni ja kaikkien nesteläisten kanssa maailmanlaajuisesti.”

”Haluan kiittää hallitusta sen minuun osoittamastaan luottamuksesta. Olen innoissani tästä mahdollisuudesta johtaa yritystä ja ihmisiä, jotka tunnen hyvin ja joista välitän paljon”, Lehmus sanoo.

Matti Lehmus toimi Kemianteollisuus ry:n puheenjohtajana vuosina 2019–2020. Hän oli samoina vuosina myös Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n hallituksen jäsen.

(Kuva Neste Oyj) Tuleva toimitusjohtaja Matti Lehmus on työskennellyt Nesteen palveluksessa vuodesta 1998.

Lue myös:

Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker eroaa tehtävästään

Nesteen leivissä – Veljekset kuin Lehmukset

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia