Terävä pää teki Minna Lehväslaihosta tiedenaisen, lämmin sydän taiteilijan. Kansainvälisesti arvostettu tekijä tunnustautuu jouluihmiseksi ja haluaa tuoda iloa maailman kolhimille lapsille.
Anni Turpeinen
”Tutkijan työtäni voi jatkaa joku muukin, mutta taide on aina uniikkia.”
Näin pohdiskeli erityisesti postikorttitaiteilijana tunnettu Minna Lehväslaiho vajaat kymmenisen vuotta sitten.
Oli koittanut aika vaihtaa molekyylit maalaustelineeseen.
Biokemistin koulutuksen saanut Lehväslaiho on osallistunut tutkijanuransa aikana monenlaisiin tutkimushankkeisiin niin Suomessa kuin maailmalla.
Taide on kuitenkin kulkenut koko ajan tieteen rinnalla. Lehväslaiho on tehnyt kuvia kaiken ikänsä ja kaikkialla.
”Olen piirtänyt ja maalannut aina. Se on ollut minun tapani rentoutua. Piirtäessäni uppoan yhä omaan maailmaani”, Lehväslaiho kuvailee suhdettaan kuviin.
Vaikka tiede on hänelle rakas ja tärkeä, kuvataiteen kutsu nousi lopulta ohi kaiken muun.
Minna Lehväslaihon loihtimat iloiset talot ovat suomalaisille tuttuja muun muassa Unicefin ja Punaisen ristin joulukorteista.
Laboratorioon jo lapsena
Mutta aloitetaan vuodesta 1967. Minna Lehväslaiho syntyi silloin perheeseen, josta ei oikein voinut päätyä muulle kuin tiedeuralle.
Isä oli gynekologisen onkologian dosentti, joka 1970-luvulla teki väitöskirjatutkimusta virologiasta, äiti maa- ja metsätieteilijä.
Muukin suku oli akateemista väkeä, medisiinarien lisäksi esimerkiksi psykoterapeutteja ja taidehistorioitsijoita. Oli siis selvää, että Minna-tyttökin päätti jo lapsena kulkea samoja jälkiä.
”Isä otti minut usein mukaansa töihin, joten pääsin laboratorioon hyvin varhain. Olin saanut lahjaksi oman mikroskoopin, jolla tutkin syöpäsoluja valkoinen takki päällä”, hän muistaa.
”Tutkijan työ tuntui kutsumusammatilta.”
Aikuistuttuaan Lehväslaiho päätyi Helsingin yliopistoon, jossa hän luki pääaineenaan biokemiaa ja sen ohessa kemiaa, fysiikkaa ja virologiaa.
Opiskelijaäidin ruuhkavuodet
Opiskeluvuodet olivat yhtä aikaa ”kiireisiä ja ihania”. Oman mausteensa toi se, että Lehväslaiho oli myös pienen tyttären äiti.
”Sain ensimmäisen lapseni pian lukion jälkeen. Olin aina haaveillut tulevani nuorena äidiksi, ja se toteutui.”
Taide jäi väkisinkin vaipanvaihdon ja koulukirjojen katveeseen, mutta välillä aivojen oli pakko antaa levätä luomistyössä. Kuvien tekemisestä tuli Lehväslaihon tapa nollata ajatukset rankkojen tenttiputkien jälkeen.
Usein hän piirteli myös värityskuvia lapselleen.
Vaikka vapaa-aikaa jäi tiukimpina ruuhkavuosina hyvin vähän, olivat sentään käytettävissä yöt.
”Ne vietin joskus tekemällä kuvia, joita työnsin sitten pöytälaatikkoon.”
Taiteellisuus ei aina pysynyt piilossa silloinkaan, kun olisi pitänyt keskittyä visusti tieteeseen.
”Kun kurssitehtävissä piti piirtää molekyyleja, niistäkin tuppasi tulemaan hiukan koristeellisempia ja moniulotteisempia kuin muilla”, Lehväslaiho naurahtaa.
Tie vei suureen maailmaan
Yliopistosta valmistumisen jälkeen Minna Lehväslaihon tie vei maailmalle. Isossa-Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Saudi-Arabiassa työskennellyt tutkija oli muun muassa mukana avaamassa ihmisen genomia ja rakentamassa solujen sukupuuta.
Mutta mikä sai hänet palaamaan Suomeen ja siirtymään lopullisesti laboratoriosta ateljeeseen? Miksi hän piirtää vain hyväntuulisia taloja ja hilpeitä eläimiä? Vastaukset löytyvät Kemia-lehden numerossa 7/2021 ilmestyneestä jutusta, jonka voit lukea loppuun täällä.
(Kuva Reetta Virtanen) Joulun odottaminen kutkuttaa Minna Lehväslaihon mieltä ainakin yhtä paljon kuin lasten. ”Haaveilen joskus pääseväni piirtämään oman joulukalenterin”, taiteilija paljastaa.
