Pähkähullua. Mahdotonta. Vastustettavaa. Epäilevät sanat ovat nobelisti A. I. Virtasen maatilaa isännöivälle Martti Virtaselle kuin torven töräytys vanhalle sotaratsulle. Omaa tietään kulkeva pojanpoika on nostanut Sipoon Joensuun tilan uuteen kukoistukseen.
Aarre arkistoista -juttu ilmestyi ensimmäisen kerran Kemia-lehdessä 4/2016.
Leena Joutsen
”Tähän tulee vihreä nurmikko. Tuosta alkaa laatoitettu käytävä, joka kiertää koko altaan. Vessat noihin kulmiin, ja sivuille vuokrattavia aurinkotuoleja ja vesileluja. Lentopallokenttä onkin jo valmiina.”
Harjastukkaisen miehen kädet piirtävät laajoja kaaria niin, että kuulijalle maalautuu silmien eteen näkymä kuin Ranskan Rivieralta.
Nyt ei kuitenkaan olla helteisellä Välimerellä vaan Suomen Sipoossa aurinkoisena alkusuven sunnuntaina. Palmujen sijasta maisemaa koristavat heleänvihreät koivut, vahvat kuuset ja kukkivat tammet.
Kertoja on Martti Virtanen (s. 1953), kemian nobelistin Artturi I. Virtasen (1895–1973) pojanpoika, joka on isännöinyt AIV:n vuonna 1933 ostamaa maatilaa 1970-luvulta lähtien.
Kesällä 2016 Joensuun tila on matkailupalveluja tarjoava perheyhtiö, jonka pääosakkaita ovat Martti Virtasen lapset.
Esittelyn kohteena on tilalla toimivan venesataman ja kahvilan kylkeen vastikään valmistunut uimajärvi, jonka isäntä on suurelta osin itse rakentanut.
”Viisi vuotta sitten seisoin tässä kaislikossa kunnan edustajan kanssa ja esittelin ideaani. ’Pähkähullua’, hän sanoi, ja samaa väitti arkkitehti. Tässä tämä nyt kuitenkin on”, mies myhäilee tyytyväisenä.
Kaivuutöiden jäljiltä rannat näyttävät vielä karuilta ja vesi saviselta. Vuoden päästä alue päästään maisemoimaan ja käynnistämään hiekkasuodatukseen perustuva vedenpuhdistamo.
Sipoonjoesta pumpatulla vedellä täytetty lampi on kuitenkin jo uimakelpoinen. Sen todisti ensimmäisenä isäntä itse vappu-uinnillaan. Samaa mieltä näyttävät olevan rannan piknik-seurueen lapset, jotka juoksentelevat hilpeinä vedessä.
”Koska allas on matala, keskeltä 2,5 metriä, vesi lämpenee nopeasti aurinkoisina päivinä. Viime viikolla täällä oli varmasti 30 lasta uimassa”, Virtanen sanoo ja selvittää perusteellisesti järven teknisiä ratkaisuja.
”Olen oppinut tuntemaan, miten tämä maa käyttäytyy.”
Investointikustannukset olivat 300 000 euron paikkeilla, isännän mukaan murto-osan siitä, mitä järvi olisi maksanut insinööritoimiston suunnittelemana. Kyseessä ei silti ole pikkuraha yritykselle, jonka viime vuoden liikevaihto oli puolisen miljoonaa.
”Tarvitaan monta kävijää, ennen kuin pankki on saanut omansa” Virtanen toteaa ja muistuttaa tilan loistavasta sijainnista pääkaupunkiseudun kupeessa. Lähellä on puoli miljoonaa potentiaalista asiakasta.
”Nuorin poikani Rico sanoi juuri, ettei vielä pari vuotta sitten ymmärtänyt, millainen viihdekeskus tästä tulee”, Virtanen nauraa.
Nobelistin koti herää uuteen elämään
Vuoden 2016 toinen iso investointi on bed and breakfast -majoituksen avaaminen tilan päärakennukseen, jossa A. I. Virtanen asui Lilja-rouvansa kanssa. Kun vanhaa kunnioittaen tehty remontti valmistuu, Villa Sibbessä on kahdeksan majoitushuonetta sekä aamiais- ja oleskelutilat.
”Huomenna tulee sähkömies, ja sitten laitamme huoneet kuntoon. Juhannukseksi varauskirja on jo täynnä.”
Camping-alueelta löytyy tilaa 35 matkailuvaunulle ja jokavuotinen paikka juhannuskokolle.
Kuluvana kesänä laajennetaan myös viime vuonna aloitettua toritoimintaa. Lisäksi luvassa on liikuntapäiviä, kirpputoreja ja muita tapahtumia.”
Tavoitteena on kasvattaa tilan kävijämäärä parin seuraavan vuoden aikana sataantuhanteen. Viime vuonna vierailijoita oli 30 000.
Virtanen on tottunut viemään suunnitelmansa läpi harmaan kiven.
”Venesatamaan ei uskonut kukaan, ei edes yrittäjä, jolta ostin laiturit. Mutta sekin valmistui.”
Koska kunta ei antanut lupaa sataman laajennukseen, Virtanen haki luvan Länsi-Suomen ympäristökeskukselta. Nyt satamassa on 350 venepaikkaa, kaikki varattuina läpi sesongin.
”Olen tällainen puolihullu jääräpää, niin kuin puolet suvustani”, naurahtaa isäntä, jonka mukaan se toinen puoli on introverttejä ahertajia. Yhdistävänä tekijänä on vahva keskittyminen omiin juttuihin, töihin tai harrastuksiin. Sukukokoontumisia ei juuri järjestetä.
”Pirkko-siskoni sain onneksi pitämään kesäksi kahvilaa. Avovaimoni Maimu osallistuu tilan töihin, mutta on puolipäivätöissä muualla. Parempi ettei ole kaikki pullat samassa uunissa.”
Virtasen vanhemmista lapsista Atte kehittää tietokoneohjelmia Suomen ympäristökeskuksessa ja rakentaa iltapuhteinaan verkkokauppaa tilan kotisivuille www.joensuuntila.fi. Lähihoitajaksi valmistunut Lotta työskenteli tilalla ennen muuttoaan Pohjanmaalle.
”Aika näyttää, millaisessa roolissa lapset jatkossa ovat. Olen toivonut, että he kouluttautuvat valitsemiinsa ammatteihin ja tekevät itse omat ratkaisunsa.”
Kaiken takana oli Lilja Virtanen
Martti Virtasen isä, A. I. Virtasen nuorempi poika Olavi, asettui Joensuun tilalle agronomiksi valmistuttuaan. AIV:n kuoltua maat jaettiin puoliksi Olavin ja tämän veljen Kaarlon kesken.
Veljeksistä kumpikaan ei halunnut päätoimiseksi viljelijäksi, ja matematiikan professorina uransa tehneen Kaarlon osuus myytiin. Olaville jäi päärakennus ja satakunta hehtaaria maata, josta noin 60 hehtaaria oli peltoa.
Esikoispoika Martti kasvoi vastuuseen tilanhoidosta teini-iästä lähtien ja otti ohjat käsiinsä jo 20-vuotiaana.
”Toisena vaihtoehtona olisi ollut tilan myynti, ja sitä emme halunneet.”
Virtanen opiskeli maatalousteknikoksi ja osti sisarustensa osuudet tilasta. Kunnostusurakka oli valtava. Vuodelta 1742 peräisin oleva päärakennus ja kymmenet muut rakennukset olivat päässeet pahasti rapistumaan.
”Vaari oli tiedemies, jota tällaiset asiat eivät kiinnostaneet. Hänellä oli vuosikymmenet sama luottoyleismies. He vanhenivat yhdessä, ja rakennukset jäivät hoitamatta.”
”Mummi piti parhaansa mukaan paikkoja kunnossa, maalasi lahoja seiniä ja haravoi sepelikäytävät aina ennen kuin tuli vieraita. Niitä tuli koko ajan, bussilasteittain. Joka maamiesseuran piti päästä käymään täällä.”
”Ilman mummia ei olisi AIV:tä. Hän piti kaiken pystyssä taustalla”, Virtanen sanoo ja uskoo isoäitinsä olleen tyytyväinen elämäntyöhönsä suurmiehen tukipilarina.
Puolisoiden yhteys säilyi vahvana loppuun asti. A. I. Virtanen ei koskaan toipunut menetyksestä Liljan menehdyttyä haimasyöpään helmikuussa 1972.
”En ikinä kuullut vaarin puhuvan uskonnosta, mutta kun mummi joutui sairaalaan, näin hänen lukevan Raamattua.”
Artturi Virtanen kaatui kohtalokkaasti kotiportaillaan lokakuussa 1973. Murtunut reisiluu naulattiin, mutta keuhkokuume vei nobelistin 78-vuotiaana 11. marraskuuta.
Kallis kokko kartanon pihalla
Kierros tilalla on edennyt kokous- ja juhlatilaksi remontoituun 1700-luvun hirsiaittaan. Punamullattu aitta oli vanhan parin jäljiltä ”tätä myöten täynnä tavaraa”, Virtanen osoittaa yläviistoon.
Eikä mitä tahansa tavaraa. Aitoista löytyivät muun muassa eduskunnan vanhat lasiset valaisimet ja kymmeniä Billnäsin kirjoituspöytiä.
”Mummi ei sietänyt ajatusta, että jotain käyttökelpoista heitettäisiin pois. Niinpä hän ilmoitti, että kaiken saa tuoda tilalle.”
Virtanen löysi myös ison paperipussin, johon oli kirjoitettu siististi: ’Narunpätkiä, liian lyhyitä sitomaan’.
”Mummi oli pula-ajan lapsi.”
Eduskunnan lampuista yksi jäi muistoksi, samoin kaivuutöissä löytyneet viikinkiajan verkonpainot ja käyttökelpoiset sähköjohdot 1920-luvulta. Kirjoituspöytien kävi kuitenkin köpelösti.
”Pilkoin ne moottorisahalla ja poltin pihalla. Ei niillä ollut 1970-luvun alussa arvoa.”
Virtanen urakoi rinnan viljely- ja kunnostustöitä, kunnes oli pakko tehdä valinta. Päätös syntyi vappuaattona 1989.
”Maalasin iltayhdeltätoista talon sokkelia, sillä olin luvannut olla seuraavana aamuna kello kuusi pellolla. Silloin totesin, että nyt riitti.”
Nopeiden päätösten mies antoi pellot saman tien vuokralle. Hän remontoi urakalla toistakymmentä rakennusta vuokra-asunnoiksi ja kunnosti AIV:n koenavetan. Vanha karjakeittiö sai uuden elämän tilan toimistona, mutta mitä käyttöä olisi suurella päänavetalla?
”Juhlimme viimeisen asunnon valmistumista, kun eräs vieraista mainitsi päivähoitolain muutoksesta. Soitin kunnan sosiaalijohtajalle ja kysyin, tarvitseeko kunta uutta päiväkotia. Kyllä tarvitsi.”
Kesällä 2016 musiikkipäiväkodissa telmii 55 lasta, jotka voivat myöhemmin kertoa viettäneensä varhaisvuotensa nobelistin navetassa.
Ideageneraattori pulppuaa uutta
Martti Virtanen ei tunne vapaapäiviä mutta on jo vuosia varannut lomailulle viikon huhtikuussa ja toisen lokakuussa. Välimeren rannoilla päässä viriää uusia ideoita.
”Katsopa tuota kukkivaa omenatarhaa”, hän osoittaa idyllistä näkymää.
”Olisi hienoa tarjoilla omenapuiden alla samppanjaillallinen, mutta lainsäädäntö ei salli.”
Onneksi on muitakin visioita. Kunhan rahkeita taas vapautuu, suunnitelmissa siintää kokonainen mökkikylä ja ravintola.
Virtanen tarttui nuorena miehenä Joensuun ruoriin, koska vaihtoehtoja ei ollut. Miten hän nyt summaa mennyttä?
”Jos ei ole aidosti innostunut, on turha uurastaa. Olen tehnyt paljon töitä, mutta en koe uhranneeni mitään.”
”Olen hullujen seikkailijoiden sukua. Jos minulla olisi neliömetri maata, seikkailisin sillä koko ikäni. Tämä on minun elämäni ja minun suuri seikkailuni.”
Kielisota poiki sitkeän kyräilyn
Joensuun tila – aiemmin Skräddarby gård – oli vaatimatonta elämää viettäneen Artturi I. Virtasen suurin hankinta, johon hän sijoitti 38-vuotiaana suuren osan AIV-rehusta ja voisuolasta saamistaan keksintötuloista. Lisäostoilla hän kasvatti tilan kokonaisalan suurimmillaan 290 hehtaariin.
Tila oli Virtaselle tärkeä sekä tutkimustyön koekenttänä että henkireikänä, jonne maanviljelijän työtä ihaillut nobelisti asettui sittemmin myös asumaan. Hän syötti tutkimuskarjalle AIV-rehua ja valvoi Biokemiallista tutkimuslaitoksesta siirtämiään kasvikokeita.
Dosentti Touko Perko kertoo kirjassaan Mies, liekki ja unelma – Nobelisti A. I. Virtasen elämäntyö (Otava 2015), ettei tilan hankkiminen käynyt ongelmitta, sillä ruotsinkielisen Sipoon asukkaat vastustivat tiukasti suomenkielisten muuttoa pitäjäänsä.
Avuksi tuli AIV:n työtoveri ja ystävä, kielirajoista piittaamaton Gustav Rosenqvist, joka osti tilan ja kuntalaisten tyrmistykseksi myi sen saman tien Virtaselle. Molemmat saivat päälleen sipoolaisten vihan, jota edes vuonna 1945 myönnetty Nobelin palkinto ei riittänyt taltuttamaan.
”Minulla on tallessa Borgåbladet, jossa valitetaan, että ruotsalaista pyhää maata on joutunut suomalaisten käsiin”, pojanpoika Martti Virtanen hymähtää.
Hymyille ei juuri ollut sijaa, kun sipoolaiset kävivät taistoon suomenmielisen Virtasen kanssa. Sovittelunhalu ei kuulunut kummankaan osapuolen hyveisiin.
”Vaari laittoi lehteen ilmoituksen, jossa hän etsi työväekseen suomenkielisiä, vähintään kymmenlapsisia perheitä. Sitä kautta kunnan oli pakko perustaa suomenkielinen koulu.”
Riitapukarit panivat kovat piippuun. Kun koitti lukukauden ensimmäinen päivä, koulutalon pihalla seisoi lapsia vastassa vihaisia paikkakuntalaisia haulikoineen.
”Sitä koulua pidettiin sitten aluksi täällä tilalla.”
”Kaksi pahaa miestä”
Sodan jälkeen Sipoo ryhtyi maanhankintalain nojalla lohkomaan Joensuun tilan saaristoa. Alueita ei kuitenkaan annettu sotaa paenneille evakoille vaan ruotsinkielisille talonpojille.
”Vaari otti yhteyttä Veikko Vennamoon, joka pakotti kunnan perumaan päätöksen. Olin 9-vuotiaana mukana, kun rajat katsottiin uudestaan. Maat saatiin takaisin lukuun ottamatta paria hehtaaria. Siellä tuli vastaan isäntä, joka ilmoitti haulikko kourassa, että tänne ette tule.”
Artturi ja Lilja Virtanen siirtyivät Joensuun tilalle kokoaikaisesti vuonna 1966, kun AIV jäi eläkkeelle. Tutkimustyötään hän jatkoi viimeiseen asti, kunnes voimat hupenivat Parkinsonin taudin edetessä.
Ilmapiiri lientyi vähitellen, mutta sen verran nobelistille jäi hampaankoloon, ettei hän koskaan muuttanut kirjojaan Sipooseen.
Myös Martti Virtanen on saanut tuntea nahoissaan 20 vuotta ennen syntymäänsä syttyneen kielisodan seuraukset.
”Vielä 1960-luvulla meille ei myyty kylän kaupasta, vaan jouduimme hakemaan ruuat Helsingistä.”
Kun uusi isäntä alkoi viedä eteenpäin uusia suunnitelmiaan, vastaanotto oli väliin jäätävä.
”Kylän yleinen tie oli kulkenut aiemmin Joensuun kautta, ja siitä seurasi kaikenlaisia riitoja. Joskus 1970-luvulla yksi osallistuja nousi kesken kokouksen ylös ja ilmoitti, että maailmassa on kaksi pahaa miestä, Adolf Hitler ja Martti Virtanen.”
”En muistele pahalla, sillä hän lähetti kuolinvuoteeltaan vaimonsa pyytämään anteeksi.”
Mainingit laantuivat pikkuhiljaa, kun paikkakuntalaiset huomasivat, että Joensuun nuori isäntä ei ryhtynytkään maiden myyntiin vaan piti tilan kokonaisuutena.
Tätä nykyä kunnan johto suhtautuu ymmärtävästi hankkeisiin, jotka tuottavat kunnalle tuloja. Aika ajoin luottamuselimistä saattaa silti yhä nousta ”äidinmaidosta imettyä” vastustusta Virtasia kohtaan.
Saattaapa myös Martti Virtasessa välähtää isoisältä perittyä, kun hän esittelee tienhaaraan asettelemiaan kylttejä. Toisessa lukee Joensuun raitti, toisessa AIV-tie.
Eivätkö katukyltit ole yleensä kaksikielisiä?
”Tuolta ne kunnan toimittamat kyltit löytyvät varastosta. Nämä ovat minun itseni tekemiä”, isäntä vastaa kurillinen pilke silmissään.
Lue lisää A. I. Virtasesta:
Ainutlaatuinen AIV – Suomen ainoa tiedenobelisti ei ollut mikään tavallinen Virtanen
Iloisen karjalaispojan elämä oli suuri seikkailu (Kemia-lehden Historiaekstra 2014 s. 4)
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
