Nanosellu torppaa mikromuovin pääsyn vesistöihin

Teknologian tutkimuskeskus VTT on kehittänyt menetelmän, jolla mikromuovi voidaan kaapata ennen kuin se päätyy vesistöihin.

Muovihitusten sieppauksessa käytetään hyväksi nanoselluloosaa.

Nanoselluloosa on rakenteeltaan huokoista ja verkkomaista. Rakenteen ominaispinta-ala on suuri.

Tällainen rakenne voi napata kiinni myös pienimmät, ihmissilmälle näkymättömät muovihiukkaset, joiden halkaisija on vain sata nanometriä.

”Vedessä rakenteeseen muodostuu voimakkaita kapillaarivoimia, joiden avulla muovipartikkeleita pystytään kuljettamaan sisälle verkoston rakenteisiin ja sitomaan niihin”, kuvailee tutkimusprofessori Tekla Tammelin.

Pyyhkäisyelektronimikroskoopin kuvasta näkee, miten mikromuovihiukkast ovat kiinnittyneet nanoselluloosaan. Partikkelien halkaisija on 100 nanometriä. Kuva VTT

 

Meret ovat mikromuovia sakeanaan

Tuhannessa litrassa merivettä voi olla jopa 8,3 miljoonaa mikromuovipartikkelia.

Hyvin pienten muovihiukkasten tunnistaminen on ollut vaikeaa. Yleensä partikkelit havaitaan vasta, kun niitä on kertynyt kalojen elimistöön.

Nanosellurakenteiden avulla hiukkaset voidaan tunnistaa ja niiden käyttäytymistä tutkia jo aikaisessa vaiheessa.

”Voimme selvittää partikkeleiden pitoisuuksia vedessä ja esimerkiksi analysoida, irtoaako muovipulloista partikkeleita veteen”, Tammelin kertoo.

Mikromuovipartikkelien tunnistamista nanoselluloosan avulla on kehitetty osana FinnCeres-lippulaivahanketta, jossa tutkitaan uusia biopohjaisia materiaaliratkaisuja.

Suodattimia pesukoneisiin ja teollisuuslaitoksiin

Tutkimuksen seuraava askel voivat olla uudet, edulliset suodatusprosessit, joissa käytetään nanosellua.

Näin muovipartikkelit voitaisiin ottaa talteen siellä, missä ne syntyvät.

”Ratkaisuja voitaisiin hyödyntää esimerkiksi pyykinpesussa, jonka yhteydessä fleece-vaatteista ja muista synteettisistä kuiduista irtoaa mikromuovipartikkeleita”, Tammelin sanoo.

”Vastaavasti voisimme kehittää suodatusmenetelmiä mille tahansa teollisuuden alalle, missä on riski mikromuovipartikkelien syntymisestä ja päätymisestä vesistöön.”

Lähteenä myös autonrenkaat ja hajoavat muovituotteet

Mikromuovit ovat pieniä, korkeintaan viiden millimetrin kokoisia muovihiukkasia.

Pieniä muovihitusia syntyy pyykinpesun lisäksi etenkin käytössä kuluvista autonrenkaista.

Iso osa merten mikromuovista on peräisin muovipusseista, muovipulloista, kalastusverkoista ja muista muovituotteista, jotka jauhautuvat vähitellen hajalle.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia