Hinkuyskärokotteen antaminen naisille raskauden aikana lisää vasta-aineita, jotka suojaavat vastasyntynyttä hinkuyskältä, osoittaa tuore tutkimus. Myös vasta-aineiden laatu paranee.
Suoja on tärkeä lapsen ensimmäisille elinkuukausille, jolloin hän on vielä liian pieni saamaan omaa rokotettaan.
Äidin rokottaminen vaimentaa lapsen perusrokotteista saamaa immuunivastetta, mutta suoja hinkuyskää vastaan pysyy.
Lisäksi tutkimus osoitti, että raskaana olevalle naiselle annettu rokotus on turvallinen.
Satunnaistettu, kontrolloitu ja kaksoissokkoutettu 4. vaiheen kansainvälinen tutkimus, johon osallistui Suomesta Turun yliopisto, toteutettiin Gambiassa.
Tutkimuksessa arvioitiin ensimmäistä kertaa, miten äidin raskaudenaikainen hinkuyskärokotus vaikuttaa vauvan myöhemmin saaman soluttoman tai solullisen perusrokotteen tehoon.
Tulokset on julkaistu The Lancet Infectious Diseases -lehdessä.
Vaarallinen hinkuyskä teki paluun myös Eurooppaan
Hinkuyskä on erittäin helposti tarttuva hengitystieinfektio, jonka aiheuttaa Bordetella pertussis -bakteeri. Vaarallinen tauti on viime aikoina jälleen yleistynyt.
Maailman terveysjärjestön Who:n mukaan maapallolla diagnosoidaan vuosittain noin 16 miljoonaa hinkuyskätapausta. Hinkuyskään kuolee lähes 200 000 lasta vuodessa.
Hinkuyskä teki covid 19 -pandemian jälkeen näyttävän paluun myös Eurooppaan.
Suomessa ilmoitettiin vuonna 2024 yhteensä 2 795 laboratoriovarmennettua hinkuyskätapausta, mikä on korkein määrä sitten vuoden 1995.
Hinkuyskän esiintyvyys ja kuolleisuus ovat suurimpia imeväisillä ja varsinkin niillä vauvoilla, jotka ovat liian nuoria rokotettaviksi.
Kahdentyyppiset rokotteet
Hinkuyskän kokosolurokotteet sisältävät tapettuja kokonaisia bakteereja (solullinen) sekä soluttomia rokotteita. Soluttomat rokotteet sisältävät yhdestä viiteen puhdistettua bakteeriantigeeniä.
Imeväisten rokotuksissa kokosolurokotteita käytetään matalan tai keskitulotason maissa ja soluttomia lähinnä korkean tulotason maissa.
Nuorten ja aikuisten hinkuyskän tehosterokotteet ovat aina soluttomia rokotteita.
Rokotus hinkuyskää vastaan kuuluu Suomessa lasten kansalliseen rokotusohjelmaan. Vauvat saavat ensimmäisen hinkuyskärokotteensa kolmekuukautisina.
Päivi Ikonen
Lue myös:
Suomesta löytyi ensimmäinen antibiooteille vastustuskykyinen hinkuyskäkanta
Lupaava uusi rokote suojaa hinkuyskältä entistä paremmin – annostellaan nenän kautta
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!