LUT-yliopiston Lappeenrannan kampukselle tulee kaksi uutta koelaitteistoa, joilla testataan pienydinreaktorien turvallisuutta.
Laitteistot rakennetaan yliopiston ydintekniikan tutkimuslaboratorioon vuosina 2025–2026, ja kokeet tehdään vuoden 2027 loppuun mennessä.
Koelaitteistoista toinen perustuu ranskalaiseen teknologiaan. Siihen liittyvissä kokeissa testataan hätäjäähdytystankin toimivuutta.
Toinen laitteisto mallintaa suomalaisen Steady Energyn LDR-50-kaukolämpöreaktorin jälkilämmönpoistoa. Järjestelmä perustuu VTT:n tutkimukseen.
EU on myöntänyt hankkeelle LUT-yliopiston historian suurimman yksittäisen rahoituksen.
”Tutkimushanke edistää suomalaista teknologiaa ja osoittaa, että eurooppalaiset yhteistyökumppanimme arvostavat osaamistamme”, sanoo LUT:n projektitutkija Joonas Telkkä tiedotteessa.
Pienydinreaktorit ovat ”pienen ja ketterän pelipaikka”
Hankkeita vireillä eri puolilla Suomea
”LUT-yliopistossa käynnistyvä tutkimus edistää merkittävästi ydinteknologian kehitystä ja käynnissä olevia kaukolämpöhankkeitamme”, sanoo Steady Energyn viestintäjohtaja Lauri Muranen.
Pienydinvoiman kaupallinen läpimurto on Murasen mukaan lämmöntuotannossa lähempänä kuin sähköntuotannossa, koska kaukolämpöä tuottavat pienydinvoimalat eivät tarvitse julkista tukea.
Steady Energyllä on aiesopimuksia kaukolämpöreaktoreista Helenin, Kuopion Energian ja Keravan Energian kanssa. Yhtiö markkinoi ratkaisuaan myös muualle Eurooppaan.
Tulevaisuuden työkalu pudottaisi päästöjä
Kaukolämmön tuottaminen pienreaktoreilla on tulevaisuuden mahdollisuus, joka vähentäisi hiilidioksidipäästöjä ja fossiilisten sekä puupohjaisten polttoaineiden tarvetta.
Lisäksi pienydinvoima vahvistaisi sähkön- ja lämmöntuotannon huoltovarmuutta. Pienreaktorit varmistaisivat sähkön riittävyyttä, koska tuotanto ei ole riippuvaista sääoloista, kuten tuuli- ja aurinkovoima.
Mitä vähemmän sähköä käytetään lämmitykseen, sitä enemmän sitä on käytettävissä muihin toimintoihin, kuten liikenteeseen ja teollisuuteen.
Lue myös:
Lappeenranta suunnittelee Suomen ensimmäistä pienydinvoimalaa – haussa teolliset kumppanit
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!