Peruna on Maan ja Marsin sankari

Jos ihminen joskus suuntaa Marsiin, astronauttien ruokalistan vakituinen eine on vastanostettu peruna. Edestakainen lento punaiselle planeetalle kestää kolme vuotta, joten evääksi ei voida varata valmisaterioita, vaan ruoka on tuotettava matkan varrella.

Miehistö kasvattaa itse omat vihanneksensa salaateista sipuleihin, mutta lisäksi tarvitaan jotain tukevampaa. Arvoravinnolla nimeltään peruna on tärkeä osa sekä lennon aikana että perillä Marsissa.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on kehitellyt avaruusalusten elämää ylläpitävää järjestelmää 1980-luvulta lähtien. Peruna ei nimittäin ole vain vatsantäytettä vaan myös korvaamaton hapentuottaja.

Suljetussa tilassa viljelmä, josta ihminen saa päivittäisen peruna-annoksensa, tyydyttää samalla hänen hapentarpeensa ja myös sitoo hänen uloshengityksessään syntyvän hiilidioksidin.

Talousmahdin takuumies

Peruna on poikkeuksellisen hyvä ravintopakkaus, jossa on hiilihydraatteja ja proteiineja niin otollisessa suhteessa, että jos syö tarpeeksi perunaa täyttääkseen energiantarpeensa, saa myös valkuaista.

Lisäksi perunassa on merkittäviä määriä vitamiineja ja kivennäisaineita. Sata grammaa perunaa riittää tyydyttämään puolet päivittäisestä C-vitamiinitarpeesta, ja siinä on reilusti B-ryhmänkin vitamiineja. Perunalla on arvoa myös kalsiumin, raudan, fosforin ja kaliumin lähteenä.

Proteiinia perunassa on viljoihin nähden vähän, mutta se on korkealaatuista ja sisältää runsaasti sellaisia aminohappoja, joita elimistö ei itse pysty valmistamaan.

Historian mittaan peruna on monipuolisena ravintona pelastanut monta kansaa nälkäkuolemalta. Saksa ei olisi noussut eurooppalaiseksi talousmahdiksi ilman perunaa.

Lue numerossa 5/2009 ilmestynyt juttu kokonaisuudessaan täältä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia