Uutta tuulipuistoa ja mittavaa aurinkovoimapuistoa suunnittelee uusiutuvan energian hankeyhtiö Nordic Generation. Investointien yhteisarvo on yli 200 miljoonaa euroa.
Molemmat hankkeet sijaitsevat Iin Kuivaniemellä lähellä Simon rajaa.
Kivimaan tuulipuistoon on suunnitteilla maksimissaan 15 voimalaa. Lopullinen määrä tarkentuu kaavoituksen ja alueelle tehtävän ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteydessä.
Suunniteltujen voimaloiden yksikköteho on noin seitsemän megawattia, joten 15 voimalan kokonaisteho olisi noin 110 megawattia.
Nordic Generation -yhtiön tavoitteena on, että tuulipuiston rakentaminen käynnistyy vuonna 2026.
Aurinkorakentaminen käyntiin ensi vuonna
Mittava aurinkovoimalahanke toteutetaan Luola-aavalle 14 kilometrin päähän Kivimaan tuulipuistoalueesta.
Noin 220 hehtaarin alueelle on tulossa 120 megawatin aurinkopuisto, jonka rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2024.
Molempien hankkeiden tekninen suunnittelu, ympäristö- ja luontoselvitykset sekä luvitukseen tarvittavien selvitysten laadinta on käynnistetty.
”Näiden energiahankkeiden myötä Ii jatkaa kasvuaan vahvana uusiutuvan energiatuotannon kuntana”, sanoo Nordic Generationin toimitusjohtaja Marko Salmela.
(Kuva Nordic Generation) Iin aurinkovoimapuisto sijoittuu Luola-aavan alueelle, jolla on etupäässä viljelykäytöstä poistuneita peltoja.
Lue myös:
Pohjois-Pohjanmaan Iihin nousee kaksi uutta tuulipuistoa
Tuulivoimaa tulee lisää hurjaa vauhtia – Suomen energiaomavaraisuus kasvaa
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.