Ravintoa mykoproteiinista – suomalaisyritys ruokakilpailussa

Suomalainen ruoka-alan startup-yritys EniferBio on valittu mukaan eurooppalaiseen Food Venture Summit -tapahtumaan kilpailemaan 100 000 euron palkinnosta.

EniferBio on rakentanut teknologian, jonka avulla biojalostamot voivat tehdä alihyödynnetyistä laimeista sivuvirroista arvokasta proteiinia niin, että toiminta on kannattavaa.

Yksisoluista Pekilo-mykoproteiinia voidaan käyttää esimerkiksi kalanrehun raaka-aineena.

Vauhtia kiihdyttämöstä

EniferBio eteni Food Venture -kisaan FAN Nordic Hub -yrityskiihdyttämön kautta.

Helsingissä toimiva kiihdyttämö kuuluu eurooppalaiseen EIT FAN -verkostoon, jonka tavoitteena on edistää kestävää ruokajärjestelmää.

FAN Nordic Hubin paikallisina kumppaneina toimivat Valio ja Helsingin yliopisto.

Kohti Pariisia

VTT:n johtama Nordic Hub sai juuri päätökseen ensimmäisen kiihdytysohjelmansa, johon osallistui EniferBion lisäksi yhdeksän muutakin pohjoismaista ruokayritystä.

Ohjelmassa startupeja valmensi joukko mentoreita ja asiantuntijoita.

Suomalaisen EniferBion lisäksi ohjelmasta pääsi Food Venture -kilpailuun ruotsalainen Mycorena.

Mycorena on kehittänyt sieneen pohjautuvan Promyc-proteiinin. Promyc on ravintosisällöltään ja ruuanlaitto-ominaisuuksiltaan erittäin hyvä mykoproteiini.

Food Venture Summit järjestetään Pariisissa 28. marraskuuta 2020.

(Kuva: VTT) Yhteensä kymmenen nuorta pohjoismaista ruokayritystä sai sparrausta FAN Nordic Hubin kiihdytysohjelmassa.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia