Saariston romut talteen – lasikuituveneet hyödynnetään sementin valmistuksessa

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n venekeräyksessä saatiin tänä vuonna saaliiksi 47 romuvenettä. Lasikuituveneet hyödynnetään ensimmäistä kertaa sementin valmistuksessa.

Tempauksessa kerätään veneitä saarilta, joille ei ole tie- tai lauttayhteyttä. Matkansa päähän tulleet rikkinäiset veneet löytyivät eri puolilta Saaristomerta.

Hylätyt veneet ovat uhka ympäristölle. Ne hajoavat vähitellen palasiksi, jotka voivat mikromuovina roskata läheiset vesialueet. Romuveneistä syntyy myös toinen riski.

”Jos veneeseen on jätetty polttoaineita, paristoja, akkuja tai muita vaarallisia aineita, ne voivat ajan myötä päästä leviämään ympäristöön hallitsemattomasti. Myrkkymaalijäänteiden liukeneminen lisää kemikaalikuormitusta sekä maalla että merellä”, sanoo PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto.

Veneenromut vähentävät myös alueen virkistyskäyttöarvoa.

Lasikuitu muuntuu sementiksi Lappeenrannassa

LSJH pyrkii etusijajärjestyksen mukaisesti etsimään uusia tapoja jätteen kierrättämiseen raaka-aineiksi.

”Tänä vuonna Saaristomeren venekeräyksessä kerätyt sekä LSJH:n lajitteluasemilla vastaanotetut lasikuituveneet toimitetaan Kuusakoski Oy:n Hyvinkään toimipisteeseen, jossa niistä tehdään raaka-ainetta sementin valmistukseen”, kertoo LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen.

Raaka-aine viedään Finnsementti Oy:n Lappeenrannan sementtitehtaaseen, jossa noin puolet siitä hyödynnetään sementtiklinkkerin ainesosana. Toinen puoli korvaa sementtiuunin lämmittämisessä tarvittavia fossiilisia polttoaineita.

Kierrätysraaka-aineilla voidaan vähentää merkittävästi sementintuotannon ympäristökuormaa.

Käytöstä poistuneita veneitä otetaan vastaan ympäri vuoden

LSJH:n lajitteluasemille on vuoden 2022 aikana tuotu 50 romuvenettä. Vanhoja veneitä on siten päätynyt uusiokäyttöön yhteensä 97.

Suomessa on lähes 1,2 miljoonaa venettä, joista merkittävä osa tulee tiensä päähän tulevina vuosina.

”Siihen nähden keräämämme määrät ovat vielä pisara meressä, mutta jostain on aloitettava”, Kokkonen sanoo.

Saaristomeren romuvenekeräys on tämän vuoden osalta saatu päätökseen. Lajitteluasemilla veneitä kuitenkin vastaanotetaan jatkuvasti.

Romuvenekeräys järjestetään myös vuonna 2023.

(Kuva PSS ry) Hylättyjen veneiden keräämistä saarista pois valvoi tarkasti m/s Roopen laivakoira Igor.

Lue myös:

Tuulimyllyn taival päättyy sementtitehtaaseen


Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia