Muinaiset keltit tekivät nerokkaita keksintöjä, joiden ansiosta heidän kulttuurinsa nousi hämmästyttävään kukoistukseen. Kelttien ehtymätöntä ideapajaa saamme kiittää esimerkiksi siipiaurasta, saaveista ja saippuasta. Monet innovaatioista ovat käytössä tänäkin päivänä.
Aarre arkistoista -juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kemia-lehden numerossa 3/2014.
Pekka T. Heikura ja Päivi Ikonen
Kuuluuko aamurutiineihisi huolellinen peseytyminen lämpimässä suihkussa ja kahvimukillisen kanssa nautittava herkullinen kinkkuvoileipä?
Jos näin on, voisit joskus ehtiessäsi heittää lämpimän ajatuksen muinaisten kelttien suuntaan. Sekä saippua että suolattu kinkku ovat nimittäin heidän keksintöjään.
Kekseliäälle rautakautiselle kansalle kuuluu kiitos monesta muustakin innovaatiosta, joista osa on mullistanut eurooppalaista historiaa.
Ilman kelttejä meillä ei olisi esimerkiksi siipiauraa, reilun parintuhannen vuoden ikäistä välinettä, jonka ansiosta maanviljely otti ison loikan eteenpäin.
Raudasta tehty huippu-uutuus syrjäytti tehottomamman koukkuauran, joka vain naarmuttaa maan pintaa. Siipi- eli kääntöaura sen sijaan kääntää maan, nostaa ravinteet syvemmältä kohti pintaa ja tukahduttaa rikkaruohot.
Kelttien rautasepät keksivät muitakin keskeisiä maatalouden työkaluja. Niihin kuuluvat muun muassa pitkävartinen kahden käden viikate, joka tehosti niittämistä merkittävästi, sekä suurikokoinen, hyvin tasapainotettu sirppi. Lehdesten tekoon kelttisepät loivat juuri tätä askaretta varten räätälöidyn vesurin.
Kelttikulttuurin keskuksesta Sveitsin La Tènestä on löydetty myös hienoja rautaisia sahanteriä, puiden käsittelyyn tarkoitettuja keksejä sekä hyvin muotoiltuja saksia.
Pyörän keksijää ei varmuudella tunneta, mutta se tiedetään, että keltit kehittivät pyörään rautaisen vanteen. Pyörävankkurien vetäjien hikinen työ kävi kelttien ansiosta aiempaa miellyttävämmäksi, sillä nämä keksivät suojata hevosten kaviot rautakengillä.
Kelttien ideapajassa syntyi myös perinteisen ruukun syrjäyttänyt metallivahvisteinen tynnyri.
Kirjava kansa
Muinaisten kelttien keksintölistaa olisi helppo jatkaa vielä pitkään.
Miksi ihmeessä näin nerokas ja menestyksekäs väki sitten on meille paljon tuntemattomampi kuin antiikin ajan (2000 eaa.–500 jaa.) muut suuret kansat eli kreikkalaiset ja roomalaiset?
Tärkein syy lienee se, että Alppien pohjoispuolella eläneet keltit eivät olleet luku- ja kirjoitustaitoisia eivätkä siis jättäneet jälkeensä kirjallista aineistoa, kuten eteläisemmät aikalaisensa.
Se, mitä kelteistä tiedämme kirjallisten lähteiden kautta, on antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten – jotka pitivät kelttejä sivistymättöminä barbaareina – kertomaa.
Paljon lisävalaistusta kelttien elämään ovat kuitenkin tuoneet arkeologiset tutkimukset ja löydöt, joita on tehty runsaasti etenkin La Tènessä. Myös kielitiede on tarjonnut ikkunan kelttien menneisyyteen.
Neuchâteljärven rannalla sijaitseva La Tène oli 400-luvulta eaa. lähtien kelttiasutuksen ydin, joka antoi nimensä kokonaiselle kelttikulttuurille.
Samaan kulttuuripiiriin kuuluvia ihmisiä asui kuitenkin laajalla alueella, joka kattoi suuren osan nykyisestä Keski-Euroopasta Ranskan länsirannikolta Puolaan asti. Läntisimmät keltit asuttivat Espanjaa ja itäisimmät Turkkia.
Irlannissa ja Brittein saarilla muinaisia kelttejä eli jo ennen La Tènen kukoistuskautta. Antiikin historioitsijat tosin laskivat kelteiksi vain manner-Euroopan asukit.
Määrittely on myöhemminkin ollut hankalaa, sillä keltit eivät olleet yksi yhtenäinen kansakunta, jolla olisi ollut sama etninen identiteetti. Sen sijaan heitä yhdisti kieli.
Kaikki kelteiksi katsottavat heimot ja kansat puhuivat samaan ryhmään kuuluvia kieliä, joista tunnetuimpia lienevät iiri, gaeli, kymri, korni, bretoni ja jo sammunut galli.
Suolan herrat
Yksi kelttien menestyksen salaisuuksista oli suola, joka kuului antiikin maailman tärkeimpiin hyödykkeisiin ja kauppakohteisiin.
Kelttikulttuurin sydänalueella Alppien koillisosissa oli runsaita vuorisuolaesiintymiä, joiden ansiosta kelteistä tuli ajan tunnetuimpia suolakauppiaita.
Suolan louhinta nykyisen Itävallan alueella Hallstattissa sijaitsevasta suolavuoresta alkoi jo noin tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Hallstattista tuli siten maailman ensimmäinen suolakaivos. Suolantuotanto paikalla saavutti huippunsa vuosina 800–450 eaa.
Sen jälkeen kaivostoiminta keskittyi Halleinin lähelle Dürrnbergiin, jossa kaivaminen oli helpompaa. 200-luvulla ennen ajanlaskun alkua suolaa alettiin tuottaa vielä edullisemmin Reichenhallissa. Alueen nimistössä tiheään esiintyvä hall-pääte tai etuliite on peräisin kelttien suolaa tarkoittavasta sanasta hal.
Myös Hallstattissa on tehty arkeologisia kaivauksia, jotka antavat elävän kuvan kelttialueen arkipäivästä.
Suola on säilyttänyt erinomaisesti monia kaivoksen työkaluja, kuten pronssihakkuja, nahkareppuja, joissa suolaa kannettiin, puisia ruoan ja veden kuljetussaaveja sekä pihkaisia soihtukeppejä.
Alueelta löydetty hautausmaa kertoo kelttien vauraudesta, joka ulottui yhdyskunnan kaikkiin kerroksiin kaivosmiehistä työnjohtajiin, puunkaatajista puuseppiin ja kauppiaista yhteisön puolustuksesta vastanneisiin sotilaisiin.
Ylimystön edustajat oli laskettu upeisiin ruhtinashautoihin yhdessä vaunujensa ja varusteidensa kanssa. Haudoista on nostettu myös kansainvälisellä suolakaupalla hankittuja kallisarvoisia tavaroita Välimeren alueelta, Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä saakka.
Paljon sekä riistaa että kotieläinten lihaa syöneet keltit käyttivät arvostettua kauppatavaraansa säästelemättä myös itse. Ei siis ihme, että suolakinkku keksittiin juuri Hallstattissa.
Taitavat takojat
Kelttien metallinkäsittelytaito hämmästyttää tutkijoita yhä. Takojat olivat erittäin taitavia, ja rautaesineistä tuli jokapäiväistä käyttötavaraa heti, kun rautakausi oli Keski-Euroopassa 700-luvulla eaa. ja Britanniassa sata vuotta myöhemmin käynnistynyt.
Pelkästään La Tènessä on nostettu pieneltä alueelta järvenpohjasta yli 2 500 enimmäkseen rautaista esinettä, jotka näyttävät hyvin nykyaikaisilta.
Kupari ja varsinkin tina olivat mantereella kalliita tuontitavaroita, joita laivattiin Englannista asti. Rautaa taas oli lähempänäkin, joten sitä myös hyödynnettiin huoletta. Paras rauta oli peräisin Noricumista, joka käsitti nykyisen Itävallan ja osia Slovakiasta. Rautamalmia saatiin myös Baijerin Manchingin, 100-luvulla eaa. syntyneen asutuskeskuksen, lähistön soista.
Kuonakasojen ja rautajäämien perusteella on päätelty, että pieniä rautavalimoita ja sepänpajoja oli kaikissa kelttien kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Myös massatuotantoa harjoitettiin; Saksan Karlskronista on löydetty peräti 62 sulatusuunia.
Rautasepillä oli kelttiyhteisössä korkein asema, korkeampi kuin pronssisepillä, kuparintyöstäjillä tai metallinvalajilla.
Englannissa Waltham Abbeyssa tehty löytö osoittaa, että kelttien kehittämät pajatyövälineet olivat samoja, joita sepät ovat käyttäneet nykypäiviin asti. Löytö käsittää viidet tongit, vasaran, viilan, hiilihangon ja viisi alasinta, joista kaksi ylösalaisin käännettävää toimivat monityökaluina.
Lisäksi rauta-ajan kelttisepillä oli moukareita, pajatalttoja ja hiililapioita sekä hienoja tulikoiria.
Kulttuurin kato
Kelttien menetelmät sopivat hyvin myös hiiletyskarkaistun teräksen ja siitä valmistettujen hyvin korkeatasoisten aseiden valmistamiseen.
Kelttisotureiden tärkein ase oli pitkä kaksiteräinen rautamiekka, mutta he kantoivat myös lyhyitä, kevyitä miekkoja. Sotilaiden varusteet, kypärät ja vaunut olivat ensiluokkaisia.
Myös pienistä toisiinsa yhdistetyistä rautarenkaista tehty, olkapäistä vahvistettu rengaspanssaripaita on kelttien keksintö. Sen punominen vaati valtavasti vaivaa ja taitoa, mutta sitä kelttien asesepillä oli.
Rautasepät loivat perustan kelttien maatalouden nousulle ja sen kautta myös väestönkasvulle. Näin kylät kasvoivat kaupungeiksi, ja kehitys alkoi kulkea kohti yhtenäistä valtiota. Se jäi kuitenkin muodostumatta. Kelttien kulttuuri katosi, sillä Rooman valtakunta osoittautui vielä mahtavammaksi.
Roomalaiset kopioivat kelteiltä sekä rengaspaidan että lähitaisteluun sopivat kevyet teräsmiekat. Sen jälkeen he valloittivat muinaisten kelttien asuinalueet manner-Euroopassa ajanlaskun alun molemmin puolin. Osan kelttien vanhoista maista veivät germaanit.
Keltit puolestaan joutuivat kansojen suureen sulatusuuniin ja vaihtoivat kielensä latinaan.
Tätä nykyä kelttejä elää vain Irlannissa – joka on maailman ainoa virallinen kelttivaltio –, Walesissa, Skotlannissa ja Ranskan Bretagnessa.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
