Muovia korvaavia puukuitupohjaisia pakkausmateriaaleja valmistava Paptic Oy on laajentanut omistajapohjaansa uusilla kansainvälisillä pääomasijoittajilla.
VTT-lähtöiseen kasvuyritykseen investoivat saksalainen pääomasijoitusrahasto European Circular Bioeconomy Fund (ECBF) ja yhdysvaltalainen vedenkäsittelyn, puhdistuksen ja hygieniaratkaisujen toimittaja Ecolab.
Rahoituskierrokseen osallistui myös yhtiön aiempia sijoittajia, muun muassa japanilainen Itochu Fibre.
Lisäksi suomalainen Ilmastorahasto myönsi Papticille maksimissaan 10 miljoonan euron pääomalainan. Kaikkiaan yritys sai näin kokoon 23 miljoonaa euroa.
Suomalaisyrityksen puukuidusta tekemät, kierrätettävät materiaalit korvaavat fossiilisia muovikalvoja etenkin erilaisissa joustopakkauksissa.
”Papticin materiaaleja käyttää maailmalla jo yli sata asiakasta”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja ja perustaja Tuomas Mustonen.
”Nopea kehityksemme startupista voimakkaasti kasvavaksi yritykseksi on tehnyt meistä houkuttelevan investointikohteen, ja toivotamme uudet kansainväliset sijoittajamme tervetulleiksi.”
Vähähiilinen valmistusteknologia säästää resursseja
Tuoreen rahoituksensa turvin yritys aikoo vauhdittaa vaahtoteknologiansa rakentamista ja sen käyttöönottoa teollisessa mitassa.
Papticin vaahtoteknologia on resurssitehokas ja vähähiilinen valmistusmenetelmä, jossa kaksi kolmasosaa prosessin vedestä korvataan ilmalla.
Näin sekä prosessin vedenkulutus että tuotteen kuivatukseen tarvittava energiamäärä pienenevät.
Uudella teknologialla materiaaleista saadaan myös entistä ohuempia ja kevyempiä, jolloin samasta raaka-ainemäärästä syntyy enemmän pakkauksia.
Materiaaliensa valmistukseen Paptic käyttää FSC-sertifioitua, kestävää puuraaka-ainetta.
Maailmanlaajuisten joustopakkausmarkkinoiden arvo on yli 200 miljardia euroa vuodessa. Pakkausten materiaaleista 70 prosenttia on muoveja. Muovit voitaisiin korvata Paptic-materiaaleilla lähes puolessa lopputuotteista.
Vuonna 2015 startannut Paptic työllistää nykyään 35 ammattilaista.
Päivi Ikonen
(Kuva Paptic) Paptic aloitti ekologisten pakkausmateriaaliensa teollisen tuotannon vuonna 2018. Tähän mennessä yhtiö on vienyt tuotteitaan jo yli 50 maahan.
Aiheesta aiemmin:
Puumuovipakkauksia valmistava Paptic sai investoinnin japanilaisjätiltä
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.