Japanilainen Itochu Corporation on tehnyt investoinnin suomalaiseen Papticiin. Itochu on suurimpia japanilaisia kauppayhtiöitä.
Paptic Oy on kehittänyt fossiilista muovia korvaavan puupohjaisen, biohajoavan materiaalin, josta tehdään erilaisia pusseja, kasseja ja muita pakkauksia. Yritys on kerännyt jo yli 13 miljoonan euron osakesijoitukset.
Itochun sijoituksessa tärkeä rooli oli Business Finlandilla, jonka Invest in Finland -yksikkö houkuttelee suoria ulkomaisia investointeja Suomeen.
”Tapasimme Japanissa Itochun metsäryhmän johtoa marraskuussa 2019 ja kuulimme heidän kiinnostuksestaan Suomessa kehitteillä oleviin innovatiivisiin biotuotteisiin”, kertoo Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.
Sen jälkeen Invest in Finland järjesti Itochun edustajille tapaamisia Helsingissä.
Papticin toimitusjohtaja, yrityksen perustajiin kuuluva Tuomas Mustonen on tuoreeseen investointiin tyytyväinen.
”Viime kuukausien keskustelut ja yhteistyö ovat osoittaneet, että olemme löytäneet Itochusta pitkäaikaisen sijoittajan, jonka kasvu- ja kestävyyssuunnitelmat ovat hyvin linjassa meidän suunnitelmiemme kanssa”, Mustonen sanoo.
Paptic on Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n spinoff-yritys, joka aloitti toimintansa vuonna 2015. Nuoren yhtiön pakkausmateriaalia viedään jo yli 30 maahan.
(Kuva Paptic Oy) Papticin puusta tehtyyn muovipussiin voidaan pakata vaikkapa Muumi-mukeja.
Tekstiä muokattu 8.9.2021.
Lue myös:
Parhaat puupohjaiset innovaatiot kisaavat taas
Puupohjaiset antimikrobiset materiaalit sairaalan testissä
Euroopan metsäjohtajat vaikuttuivat Suomen puukeksinnöistä
Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa