William Shakespearen näytelmien myrkyt ja ihmelääkkeet heijastavat aikansa kemiaa – mutta joskus myös tulevaisuutta.
Kalevi Rantanen ja Päivi Ikonen
Tanskan prinssi Hamlet on näytelmäkirjallisuuden hahmo, jonka tunnistaa liki jokainen suomalainen.
Sitä eivät kaikki ehkä muista, millaisen kohtalon kuvitteellisen sankarin kuningasisä koki: hänet tapettiin myrkyllä, joka valutettiin hänen korvaansa.
William Shakespearen (1564–1616) kuuluisassa, noin vuonna 1600 ilmestyneessä tragediassa asioiden laidan paljastaa Hamlet-pojalle isän haamu.
Shakespeare-tutkijat ovat yrittäneet löytää surmatapaukselle vastinetta tosielämästä mutta turhaan. Myrkyn kaataminen korvaan on epäkäytännöllinen murhatapa.
Draaman ja kirjailijan maineen kannalta sillä ei ehkä ole suurta väliä. Väkivalta ja kauhu ovat myyneet aina, ja Shakespeare tarjosi molempia.
Brittiläinen kemisti ja kirjailija Kathryn Harkup on laskenut, että sana myrkky esiintyy Shakespearen näytelmissä yli 130 kertaa ja käärmeenmyrkky runsaat 40 kertaa.
Harkup on tutkinut huolellisesti myös dekkaristi Agatha Christien tuotannon ja siinä esiintyvät myrkytysmurhat. Niistä Kemia-lehti kertoi numerossa 1/2016 – lue täältä juttu Murharouvan myrkyt.
Toisin kuin Christie Shakespeare jätti usein myrkyt nimeämättä ja vielä harvemmin kuvasi niitä tarkasti. Se olisikin ollut mahdotonta, sillä 1600-luvulla myrkkyjen vaikuttavat aineet olivat vielä tuntemattomia.
Mainiot myrkynkeittäjät
Macbethissa Shakespeare kuitenkin kertoo yksityiskohtaisesti, mistä kolmen noidan kopla valmistaa sekoituksensa.
Jokainen lisää vuorollaan mukaan aineksia, joita kertyy yhteensä parikymmentä. Monet niistä – esimerkiksi rotan koipi ja yökön villat – ovat vastenmielisiä mutta tuskin hengenvaarallisia.
Noidista kolmas on epäilemättä tehokkain. Hän sekoittaa myrkkypataan kahta tappavan myrkyllistä kasvia, myrkkykatkoa ja euroopanmarjakuusta.
Pätkä pitkästä selostuksesta kuvastaa ajan ajattelua:
”Lohikäärmeen suomun heitän,
suden hampaan liemeen peitän,
muumiosta laitan palan,
hailta täyteen syödyn mahan;
katkon myrkkyjuuri tässä,
kaivettu yön pimeässä;
marjakuusisilpun tein
kun pimennys kuun valon vei.”
Myrkkykatko sisältää myrkyllisiä alkaloideja, euroopanmarjakuusi taksiinia.
Molempia kasveja oli hyvin saatavissa. ”Kuoleman puina” tunnettuja marjakuusia kasvoi Britanniassa usein kirkkojen ympärillä.
Pakettia täydentäneet ”suden hampaat” voidaan käsittää kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti.
Suden hampaaksi kutsuttiin usein torajyvää, jonka aiheuttamat myrkytykset olivat Shakespearen aikana tuttuja.
Noitien keitokseen kuului myös ”kyyltä kaksihaara kieli”. Käärmeitä ja käärmeenmyrkkyjä pelättiin 1600-luvulla vielä enemmän kuin nykyään.
Juttu Shakespearen myrkyistä ja aikalaiskemiasta ilmestyi ensimmäisen kerran Kemia-lehden numerossa 5/2020. Lue koko juttu täältä.
(Kuva Adobe Stock) Macbeth-näytelmän kolme noitaa lienevät Shakespearen tuotannon tunnetuimmat myrkynkeittäjät.
