Suomalaisista pelloista tehdään hiilinieluja

Nyt kannattaa merkitä viisivuotiskalenteriinsa hanke nimeltä Carbon Action. Yli sata maatilaa ympäri Suomen tavoittelee siinä useaa voittoa yhtä aikaa sitomalla hiiltä maaperään.

Jos kaikki menee niin kuin perustellusti uskotaan, sadot paranevat ja viljelijöiden kustannukset alenevat. Samalla pellot muuttuvat hiilenpäästäjistä hiilinieluiksi.

Tutkimuksen kuluessa seurataan erilaisten viljelymenetelmien vaikutusta sekä maaperän hiilivarastoon että muuhun kemiaan ja biokemiaan.

Hanketta vetävät Ilmatieteen laitos, Baltic Sea Action Group -säätiö ja Sitra. Tutkimusverkostossa on mukana myös muun muassa Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijoita.

Tutkijoiden kumppaneina toimivat meijeriyhtiö Valio ja mallasvalmistaja Viking Malt. Yksi hankkeen rahoittajista on MTK:n säätiö, joka kustantaa maanäytteiden analysoinnin. Juomayhtiö Altia osallistuu hankkeeseen yhdessä ohranviljelijöiden kanssa.

Carbon Actionin tutkimustilojen lisäksi monet muutkin tilat ovat mukana hiiliviljelykoulutuksissa ja pilotoivat hiilen sidontaa maaperään.

Valion maidontoimittajista ensimmäiset 70 osallistuivat koulutukseen keväällä. Yhtiö aikoo kouluttaa kaikki maidontuottajansa hiiliviljelijöiksi vuoteen 2035 mennessä.

Lue koko juttu hiiliviljelystä täältä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia