Kuinka keräilijä kykenee varmistumaan siitä, että hänen ostamansa taideteokset ovat aitoja? Miten arvomaalaukseen voidaan lyödä autenttisuusleima? Kysymyksiin on etsitty vastaukset Jyväskylän yliopistossa.
Aarre arkistosta -juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kemia-lehden numerossa 3/2016.
Marja Saarikko
Taidekauppa on viime vuosina kokenut mullistuksen, kiitos uusien tutkimusmenetelmien.
Jyväskylän yliopiston Recenart-hanke (Research Centre for Art) on poikinut kaksi tänä vuonna [2016] aloittavaa yritystä, joiden liikeideana on taideteosten aitouden varmistaminen.
Kansainvälisen taidemyynnin arvo oli vuonna 2014 hulppeat 51 miljardia euroa. Taide kiinnostaa siksi myös väärentäjiä.
Jos museon tai yksityisen ostajan hankkima teos osoittautuu väärennökseksi, kyse ei ole ainoastaan valtavasta pettymyksestä vaan myös jopa erittäin huomattavista taloudellisista menetyksistä.
Recenart-hankkeen suunnittelijan Laura Aineslahden mukaan eteen tulee traagisiakin kohtaloita.
”Joistakin kerääjistä tulee himohamstraajia, ja väärentäjät saattavat myydä heille hyvinkin monta teosta”, Aineslahti kertoo.
Kaikki teokset olisi siksi tärkeä tutkia tieteellisin menetelmin jo ostotilanteessa.
”Myös satoja vuosia vanhoja töitä kannattaa tutkia uusin keinoin. Jos ne osoittautuvat aidoiksi, tunnettujen mestarien tekemiksi, niiden arvo voi nousta miljooniin euroihin.”
Aineslahden mukaan taiteentuntijat ovat tähän asti arvioineet teosten alkuperää lähinnä connoisseurismiksi kutsutulla menetelmällä eli silmämääräisesti.
Asiantuntijat saattavat päätellä työn aidoksi esimerkiksi sillä perusteella, että sivellintä on sitä maalattaessa käytetty ”taiteilijalle tyypilliseen tapaan”.
Tällaiset arviot osuvat kuitenkin usein harhaan, ja menetelmän uskottavuus on siksi kärsinyt. Maailmalla myytävistä teoksista peräti 40 prosentin on epäilty olevan väärennöksiä.
Yksityisten taiteenystävien ongelma on ollut, että heillä ei käytännössä ole ollut mahdollisuutta ostostensa aitouden testaamiseen, sillä museot tutkivat yleensä vain omiin kokoelmiinsa kuuluvia töitä.
Esimerkiksi Ateneumin taidemuseolla on oma kattava osaamisensa teosten aitouden varmistamiseen, mutta museon päätehtävä ei ole auttaa yksityishenkilöitä tai yrityksiä.
”Tarkkoja menetelmiä on myös vaikkapa Pariisin Louvrella, mutta sekään ei käytännössä palvele yksityistä sektoria.”
Monitieteistä osaamista
Recenart-hankkeen vahvuutena on korkean tason 13-jäseninen tieteidenvälinen tutkimustiimi. Tiimin asiantuntemus kattaa niin kemian, fysiikan, materiaalitieteet, konservoinnin kuin taidehistorian.
”Myös meidän laitekantamme ja tutkimuspalvelumme ovat ainutlaatuisia”, kehuu Aineslahti, jonka mukaan tiimi yhdistää taidehistoriaan erittäin tarkan optisen ja materiaalitutkimuksen.
Yhteensä hankkeessa on kehitetty 17 eri menetelmää, joilla teoksia voidaan tutkia. Tärkeää on, että että kajoamattomilla tekniikoilla ei vahingoiteta arvomaalauksia.
Keskeisimmät laitteet ovat VTT:n ja Jyväskylän yliopiston rakentama hyperspektrikamera ja yliopiston fysiikan laitoksessa kehitetty kiihdytinpohjainen PIXE-materiaalianalytiikka.
Laitoksessa on myös poikkeuksellisen hyvän erotuskyvyn TES-PIXE-analysaattori, jonka avulla on kyetty osoittamaan muun muassa Tang-kauden keramiikkaesineen tarkka valmistuspaikka 900-luvun Kiinassa.
Tiimi tutkii aina taulun molemmat puolet, sillä taustapuolella saattaa olla leimoja tai tarroja, joista voi päätellä teoksen vaiheita.
Hyperspektrikameralla saadaan esiin esimerkiksi hävinneitä kirjoituksia ja luonnospiirroksia maalikerrosten alta.
Kameran kuvista näkyvät myös kohdat, joissa maalausta on restauroitu, sekä uudet maalikerrokset, joiden alta saattaa paljastua aivan uusi teos. Joskus taiteilija itse voi peittää signeerauksensa, jolloin työtä ei myöhemmin tunnisteta.
”Näin kävi esimerkiksi Mäntän Serlachius-museossa, jonka kokoelmista löytyi hyperspektrikameralla tehdyllä analyysillä aito Claude Monet’n teos.”
Jos tutkijat saavat todistettua työn olevan tunnetun tekijän käsialaa, sen arvo nousee yleensä huomattavasti. Jyväskyläläistiimi on jo saanut analysoitavakseen teoksia eri puolilta maailmaa.
Maalausten lisäksi kesällä aloittava Recenart-firma tutkii muun muassa keramiikkaa, metalliesineitä ja arkeologista esineistöä.
”Asiakkaat ovat keräilijöitä ja taiteeseen sijoittavia yksityishenkilöitä. Palvelut kiinnostavat myös vakuutusyhtiöitä, huutokauppahuoneita ja kulttuuriperinnön suojelijoita, jotka haluavat tietää enemmän teosten alkuperästä.”
Hankkeessa on kehitetty myös suomalaista versiota liikkuvasta taideanalyysilaboratoriosta. Se voisi viedä tekniikan asiakkaan luo, sillä taideteosten lähettäminen tutkittavaksi on joskus hankalaa.
Nanotodistus pitää
Myöhemmin tänä vuonna starttaa myös hankkeen toinen spinoff-yritys, jonka tuoteideana on nanomerkintä.
Se on Laura Aineslahden mukaan täysin uusi tapa identifioida teoksia.
Kertaalleen aidoksi todistettu teos voidaan nanomerkinnällä ”leimata” niin, ettei sen aitoutta tarvitse pohtia enää uudelleen. Merkintä tuottaa ainutlaatuisen spektrin, jota ei voi väärentää.
Nanomerkinnän voi applikoida eri tavoin suoraan teokseen tai vaikka painaa paperiin. Merkintä on lähes näkymätön eikä vaurioita maalausta millään tapaa.
Menetelmällä voidaan merkitä luotettavasti kallisarvoiset taideteokset, mikä helpottaa muun muassa poliisin työtä.
”Jos poliisi ei pysty osoittamaan, että väärennöstä käytetään rikollisiin tarkoituksiin, se joudutaan palauttamaan omistajalleen ja voi sen jälkeen päätyä uudestaan levitykseen. Esimerkiksi Ateneum on joutunut siksi tutkimaan saman taulun aitoutta useaan kertaan.”
Taidekaupan vilunki edustaa vain väärennösten jäävuoren huippua. Nanomerkintä soveltuukin myös luksustuotteiden ja dokumenttien aitouden todistamiseen.
Kameran silmä havaitsi Monet’n signeerauksen
Recenart-työryhmän läpimurto tapahtui vuosi sitten keväällä, kun se löysi Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmista aidon Claude Monet’n maalauksen.
Heinäsuova ilta-auringossa oli hankittu Mänttään vuonna 1957 Monet’n teoksena. Siitä puuttui kuitenkin signeeraus, joten varmuutta teoksen aitoudesta ei ollut.
Vasta kun tutkijat kuvasivat työn hyperspektrikameralla, maalipinnan alta paljastui kuin paljastuikin taiteilijan omakätinen allekirjoitus ja vuosiluku 1891.
Hyperspektrikameran löytö tuli pisteenä i:n päälle. Yhdessä muiden optisten ja materiaalitieteellisten analyysien sekä taidehistoriallisen tutkimuksen kanssa se toi varmistuksen sille, että Serlachius-museoilla todella on hallussaan arvoteos.
Lue myös:
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
