Suomalaistutkimus: rna-rokote tepsii myös virusmuunnoksiin

Covid-19-tautia vastaan kehitetty mrna-rokote saa aikaan hyvän immuunivasteen myös virusmuunnoksia vastaan.

Tämä selviää tuoreesta suomalaistutkimuksesta, jonka julkaisi Nature Communications.

Tutkimuksen aineistona oli 180 terveydenhuollon työntekijää, jotka olivat saaneet Pfizerin koronarokotteen.

Heillä todettiin kahden annoksen jälkeen erittäin hyvä vasta-ainetaso sars-cov2-virusta vastaan.

Immuunivaste oli yhtä voimakas myös alfamuunnosta eli Britannian muunnosta vastaan.

Teho beetamuunnokseen, aiemmalta nimeltään Etelä-Afrikan muunnokseen, oli hieman heikompi. Rokotetuilta löytyi silti sitäkin neutraloivia vasta-aineita, jotka antanevat suhteellisen hyvän suojan taudilta.

”On erittäin lupaavaa, että lähes jokaisella rokotetulla oli edes pieni määrä beetamuunnosta neutraloivia vasta-aineita”, sanoo professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta.

”Tehokkaimpia rokotteita, joita olen tutkinut”

”Tutkimus osoittaa covid-19-rokotteen tehokkuuden ja kyvyn käynnistää vasta-aineiden tuotannon kaikissa työikäisissä tutkittavissa iästä ja sukupuolesta riippumatta”, tähdentää virusopin professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta.

”Rokote on yksi tehokkaimmista, joita olen tutkinut.”

Julkusen johtama tutkimusryhmä keskittyy koronavirusrokotteiden ja luonnon infektion synnyttämän immuunivasteen selvittämiseen.

Huomionarvoista on myös se, että kaksi rokoteannosta antoi paremman immuunivasteen kuin lieväoireisena sairastettu koronatauti.

Turun ja Helsingin yliopistojen lisäksi tutkimuksen toteuttamiseen osallistuivat yliopistosairaala Tyks, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Tutkimus jatkuu immuunivasteiden pitkäaikaisseurannalla. Lisäksi selvitetään immuunisuojaa deltavirusmuunnosta ja muita virusmutaatioita vastaan.

Tutkijat aikovat analysoida myös muiden käytössä olevien koronarokotteiden tehoa.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia