Tiesitkö, että euroseteleiden loisteaineina käytetään europium- ja terbiumkomplekseja?
Vuoden 2019 kansainvälisiin kemiakilpailuihin lähtevä Suomen edustusjoukkue ei ainoastaan tiedä asiaa, vaan se osaa myös valmistaa hohtavia yhdisteitä.
Joukkue harjoitteli lantanoidisynteesin tuloksena syntyvien loisteaineiden sekoittamista viimeisellä korkean paikan leirillään, joka pidettiin Helsingin yliopiston kemian osaston laboratoriossa.
Nelihenkisen joukkueen muodostavat uunituoreet ylioppilaat Ville Kukkola Kajaanista, Altti Mäkelä Raumalta, Heikki Simojoki Tuusulasta ja Jasu Vehtari Espoosta. Maajoukkueen mentorina toimii yliopisto-opettaja Kjell Knapas.
”Vaikka kemiakilpailu on tarkoitettu lukiolaisille tai uusille ylioppilaille, niin kovatasoisessa kilpailussa menestymiseen ei riitä lukion kurssimäärä. Siksi Helsingin yliopiston kemian osasto tarjoaa nuorille valmennusta”, Knapas kertoo.
Laboratoriotöiden lisäksi valmennuksessa on harjoiteltu myös kemian teoriaa.
Avauskisassa kotikenttäetu
Ensimmäisessä kansainvälisessä koitoksessaan suomalaisjoukkueella on kotikenttäetu, sillä Pohjoismaiden kemiakilpailuja isännöi tänä vuonna Helsinki.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin parhaat nuoret kemistit ottavat mittaa toisistaan 18.–21. heinäkuuta.
Pohjoismainen kisa toimii joukkueille kenraaliharjoituksena. Helsingistä nuoret kemistit matkaavat maailman kemiaolympialaisiin, jotka järjestetään Pariisissa 21.–30. heinäkuuta.
Suomen edustusjoukkue valitaan keväisin koulujen välisissä karsintakilpailuissa, jotka organisoi Matemaattisten aineiden opettajien liitto Maol.
(Kuva: Helsingin yliopisto) Suomen joukkueen Ville Kukkola ja Altti Mäkelä hiomassa taitojaan viimeisellä valmennusleirillä.