Suomen Tuulivoimayhdistys laajentaa toimintaansa aurinkovoimaan

Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) laajentaa toimintansa koskemaan tuulivoiman lisäksi teollisen kokoluokan aurinkovoiman edunvalvontaa.

Yhdistys edistää jatkossa kotimaisen maa- ja merituulivoiman sekä aurinkovoiman toimintaedellytyksiä Suomessa.

STY:n sääntömuutos sallii myös esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden yhteyteen rakennettavien energiavarastojen edunvalvonnan.

”Toisiaan hyvin tukevien tuuli- ja aurinkovoiman edunvalvonnan yhdistyminen luo monia synergiaetuja ja vahvistaa yhdistyksen roolia kotimaisen uusiutuvan energian kentällä”, sanoo yhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Nimi muuttuu kevään aikana

Teollisen mitan aurinkovoima on STY:n mukaan nousemassa tärkeäksi osaksi Suomen uusiutuvan energian ja energiaomavaraisuuden strategiaa.

Yhdessä tuulivoiman kanssa tuotantoalat kattavat pian suurimman osan maamme uusiutuvasta sähköntuotannosta.

Lisäksi ne luovat Suomelle vahvan pohjan toimia tulevaisuudessa esimerkiksi vetyyn perustuvan teollisuuden kotimaana.

Toiminnan laajentumisen myötä Suomen Tuulivoimayhdistys muuttaa nimeään. Uusi nimi ilmoitetaan kevään aikana.

Lue myös:

Myllyille on vielä paljon tilaa – tuulivoiman määrä mahdollista moninkertaistaa

 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia