Talo kumoon, uusi tilalle! – Olisiko aika ajatella rakentaminen toisin?

TALO KUMOON, uusi tilalle -ajattelu on hallinnut rakentamista vuosikymmenet.

Mottoa on vahvistanut rakennusprojektien aikataulutus. Aina on kiire.

Tässä valossa viime ajat näyttävät poikkeuksellisilta. Rakennusurakoita ei tule, tekemistä ei ole.

Inflaatiokehitys ja geopoliittinen maailmantilanne ovat pakottaneet rakennussektorin hidastamaan tahtia. Ala on kohdannut vaikeuksia ja konkursseja.

YHTÄKKIÄ EI olekaan kiire.

Nyt voisi olla aikaa tarkastella vanhaa mallia uusin silmin. Voisiko olla järkevämpää tehdä toisin?

Entä jos vanhaa ei automaattisesti aina purettaisi uuden tieltä?

Tällaisista toimintatavoista löytyy jo tapausesimerkkejä. Ne ovat tuottaneet ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta hyviä tuloksia.

KIINTEISTÖNOMISTAJIEN JA rakennuttajien järjestö Rakli päivitti vastikään vähähiilisyystiekarttansa.

Tapausesimerkkitarkastelut osoittivat, että täydentävällä lisärakentamisella saavutetaan suuremmat päästövähennykset kuin purkavalla lisärakentamisella.

Rakennetun ympäristön hiilijalanjälki on noin kolmasosa Suomen kokonaishiilijalanjäljestä. Rakennusalan toimilla on siis suuri vaikutus.

KESKUSTOJEN TYHJIKSI jääneet toimitilat olisi järkevää ottaa tehokkaampaan käyttöön käyttötarkoitusta muuttamalla.

Myös kaavoituskulttuuria kannattaisi muuttaa, jotta tyhjät tilat saadaan joustavammin uuteen käyttöön.

Esimerkiksi Lyyra-korttelissa Helsingin Kalliossa huomattiin, että toimistotilojen muuntojoustaviksi suunnittelu pienentää rakennuksen elinkaaren aikaista hiilijalanjälkeä.

Muuntojoustavuus tarkoittaa, että tilat suunnitellaan helposti muunneltaviksi niin, että ne vastaavat käyttäjien muuttuviin tarpeisiin ilman, että itse rakennukseen tarvitsee tehdä isoja muutoksia.

KIINTEISTÖJEN ELINKAAREN pidentäminen ja olemassa olevan rakennuskannan tehokas hyödyntäminen ovat kiertotaloutta parhaimmillaan. Se on resurssien viisasta käyttöä.

Kiertotalous voi toteutua myös silloin, jos rakennus todella pitää purkaa.

Sen sijaan, että kaikki jyrättäisiin murskaksi, kohteesta voi hyvällä ennakoinnilla ja suunnittelulla saada uudelleenkäyttöön vaikka mitä arvokasta ja hyväkuntoista. Sekin pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä.

Juuri nyt on loistava tilaisuus kokeilla ehjänä purkamista ja rakennusosien uudelleenkäyttöä. Tähän alkaa olla tarjolla osaamista, tukea, rahoitusta ja hankintadokumentaatiota.

AIHEESEEN PANEUDUTAAN Uusiouutiset-lehden tuoreessa numerossa.

Kun kiire on kerrankin hieman helpottanut, rakennusalan toimijoilla saattaisi olla aikaa tutkailla myös omaa liiketoimintaansa.

Muutamat ovat jo huomanneet, että uudenlaisista, kiertotalouden mukaisista liiketoimintamalleista voisi löytyä taloudellista tukijalkaa ja uuden kasvun eväitä.

Silloin tekemistä riittää.

Elina Saarinen
Kirjoittaja on Uusiouutiset-lehden päätoimittaja. Blogi on versioitu numeron 4/2024 pääkirjoituksesta.

Kuva Tero Pajukallio

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia