Tiede saattaa saada oman kansallispuiston

Suomessa suunnitellaan maailman ensimmäisen tiedekansallispuiston perustamista.

Tieteen oma kansallispuisto tulisi Hämeenlinnaan Evon alueelle.

Evolla on eteläsuomalaisittain erittäin laaja ja arvokas vanhojen metsien kokonaisuus, jonka luonnonsuojelulliset arvot ovat huomattavat.

Uusi konsepti tukisi jo 1800-luvulta asti käytössä ollutta kansallispuistomallia ja toisi sen kohti nykypäivää.

”Tiedekansallispuisto on kansaa yhdistävä asia, sillä sen avulla luotettavasti tehdyt tieteelliset havainnot tulevat lähemmäksi yleisöä”, sanoo Evon tiedekansallispuisto -hankkeen työryhmän jäsen Pepe Forsberg.

Pitkät tieteenteon perinteet

Evon alueella on tehty tieteellistä tutkimusta jo kauan.

”Tiedekansallispuisto auttaa tuomaan alueella tehtävää tutkimusta esille ja turvaamaan tutkimuksen jatkuvuutta samalla, kun alueen suojelutyötä kehitetään”, sanoo tutkija John Loehr Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta.

Tiedekansallispuiston lasketaan luovan tuhat uutta työpaikkaa. Puistoon on ideoitu esimerkiksi luontobussia, tiedepolkua ja tiedesovellusta.

Esityksen tiedekansallispuiston perustamisesta ovat allekirjoittaneet muun muassa Helsingin yliopisto, Suomen WWF, Suomen luonnonsuojeluliitto, Natur och Miljö, Greenpeace Norden ja Museovirasto.

Esitys on parhaillaan ympäristöministeriön käsittelyssä.

Kuva: John Loehr


 

MAINOS

Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!

  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
  • Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
  • Kampanja jatkuu 30.6.2020 asti.

Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.

Tilaamalla lehden tuet kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia