Turun yliopiston koordinoima kansainvälinen hanke kehittää uusia keinoja, joilla nouseviin virusuhkiin kyetään reagoimaan entistä aiemmin.
Detective-hankkeessa rakennettavat menetelmät yhdistelevät virologiaa, evoluutiogenomiikkaa, diagnostiikkaa sekä tekoälypohjaista analytiikkaa ja epidemiamalleja.
Työssä hyödynnetään muun muassa NGS-rinnakkaissekvensointia, kudos- ja soluviljelymalleja, jätevesi- ja verenluovuttajaseurantaa sekä multiomiikka-aineistoja.
Tavoitteena on, että monimutkainen tutkimus- ja seurantadata voidaan tositilanteessa muuntaa nopeasti reaaliaikaiseksi päätöksenteoksi.
”Detective-hanke vahvistaa Euroopan maiden kykyä ennakoida, havaita ja reagoida tuleviin virusuhkiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa”, kuvailee hanketta johtava virusopin professori Heli Harvala Turun yliopistosta.
Samalla parannetaan maanosan pitkäjänteistä sopeutumiskykyä ja kriisivalmiutta tulevaisuuden pandemioiden varalle.
Uusia työkaluja uuden sukupolven tutkijoille
Hankkeessa koulutetaan myös uuden sukupolven tutkijoita, jotka kykenevät muun muassa havaitsemaan taudinaiheuttamat pikaisesti ja arvoimaan, ketkä ovat suurimmassa riskissä.
Horizon Europe Marie Sklodowska-Curie Actions (MSCA) -tohtoriverkostossa koulutuksen saa 14 väitöskirjatutkijaa eri maista.
Suomesta hankkeeseen osallistuu Turun yliopiston lisäksi Tampereen yliopisto.
Tanskasta ovat mukana Kööpenhaminan yliopisto ja Pohjois-Sjellannin sairaala, Alankomaista Amsterdamin yliopisto ja maan kansanterveys- ja ympäristöinstituutti.
Muita osallistujia ovat University College London ja Glasgow’n yliopisto sekä Barcelonan yliopistosairaala.
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!