Tutkijat Caroline Moinel, Matti Kuittinen ja Ranja Hautamäki selvittivät elinkaarilaskennan soveltuvuutta kaupunkiviheralueisiin viiden helsinkiläisen puiston tapaustutkimuksella.

Tutkimus paljasti, että kaupunkipuistoilla on kyky sitoa hiilidioksidia. Siitä huolimatta puistojen rakentamisessa tarvittavien tuotteiden valmistuksen päästöt voivat olla merkittäviä.

Hiilipäästöjen taustalla ovat pääosin puistojen suunnittelussa, toteutuksessa ja hankinnoissa tehdyt ratkaisut sekä kaupunkisuunnittelun linjaukset.

Vähähiilisyyttä voidaan edistää jo suunnitteluvaiheessa

Tutkimus osoittaa, että puistojen hiilipäästöjä voitaisiin pienentää jo suunnitteluvaiheessa monin eri keinoin.

Puistojen vähähiilisyyttä edistäisi esimerkiksi hiilivarastojen säilyttäminen kasvillisuudessa ja maaperässä, luonnonelementtien säästäminen uusilla viheralueilla, turpeettomien kasvualustojen käyttäminen sekä paikallisten materiaalien ja rakenteiden uudelleenkäyttö.

Päästöjen hillinnässä keskeistä on lisäksi suunnitella mahdollisimman vähän hoitoa vaativia viheralueita.

Perinteisten, runsasta hoitoa vaativien viheralueiden sijaan voitaisiin tutkijoiden mukaan suosia luonnonmukaisempia kasvillisuustyyppejä, jolloin lisätään sekä hiilensidontaa että biodiversiteettiä.

“Kaupunkien viheralueiden rakennetun ympäristön hiilivirroissa vaatii jatkossa kuitenkin vielä syvällisempää tutkimusta”, korostaa väitöskirjatutkija Caroline Moinel.

Puistojen ilmastovaikutukset tunnetaan huonosti

Tutkimus tuo esiin myös tarpeen kehittää uudenlaisia laskentamenetelmiä ja dataa, sillä tiedot viheralueiden elinkaaren eri vaiheista sekä puistojen eri elementeistä vaihtelevat suuresti.

Erityisesti lisätutkimusta tarvitaan taimituotannon, rakentamisen, kunnossapidon sekä kasvillisuuden, maaperän ja kateaineiden elinkaaren loppuvaiheen päästöistä.

Vaikka elinkaarilaskenta on rakennusalalla jo yleisesti käytetty työkalu, kaupunkiviheralueiden elinkaaren ilmastovaikutukset tunnetaan huonosti.