Tutkimus selvittää kokoverivalmisteen käyttöä ensihoidossa

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu aloittaa tutkimuksen kokoverivalmisteen käytöstä ensihoidon tukena.

Tutkimuksessa selvitetään kokoverivalmisteen toimivuutta ja turvallisuutta akuuteissa ensihoidon tilanteissa. Mukaan pyritään saamaan noin 300 potilasta kolmesta ensihoitoyksiköstä kolmen vuoden aikana.

Verensiirroissa on viime vuosikymmeninä käytetty komponenttivalmisteita, jotka tehdään veren eri osista. Joka osalla on tarkoituksensa: punasolut kuljettavat happea elimistöön, verihiutaleet estävät verenvuotoa, ja plasma sisältää vasta-aineita, hyytymistekijöitä ja muita valkuaisaineita.

Potilaalle voidaan komponenttivalmisteiden ansiosta antaa juuri sitä veren osaa, joka eniten hyödyttää hoitoa.

Ennen nykyistä komponenttiterapiaa olivat kuitenkin käytössä kokoverivalmisteet.

”Mistään uudesta keksinnöstä ei siis ole kyse”, sanoo hankkeen vastaavana tutkijana toimiva apulaisylilääkäri Jouni Lauronen Veripalvelusta.

Kokoverivalmiste voisi vaikuttaa myös veren hyytymiseen

Verensiirrot tehdään tavallisesti sairaalassa, mutta 2010-luvun puolivälistä asti niitä on tehty myös ensihoitoyksiköissä.

Ensihoidossa potilaalle annetaan kuitenkin yleensä vain O RhD -negatiivisia punasoluja ja kuivaplasmaa.

”Verihiutaleita ei ole voitu käyttää Suomessa sairaalan ulkopuolella johtuen niiden vaikeista käyttö- ja säilytysolosuhteista”, Lauronen kertoo.

”Kokoverivalmisteessa on myös verihiutaleet, minkä vuoksi on oletettavaa, että sillä saadaan paremmin vaikutettua veren hyytymiseen.”

Hankkeessa tutkitaan myös kokoverivalmisteen vaikutuksia muun muassa tulehdusvasteeseen.

Tietoa kokoverivalmisteen käyttökelpoisuudesta kaivataan eri puolilla Eurooppaa, sillä monissa maissa suunnitellaan kokoveren käyttöönottoa ensihoidon verensiirroissa. Veripankkien yhteistyöjärjestö European Blood Alliance rahoittaa siksi suomalaistutkimusta 40 000 eurolla.

Lisäksi tutkimus on saanut rahaa sairaaloille myönnetystä valtion tutkimusrahoituksesta sekä Maanpuolustuksen tieteelliseltä neuvottelukunnalta.

(Kuva Veripalvelu) Nykyisissä verensiirroissa käytetään veren eri osista tehtyjä komponenttivalmisteita. Kuvassa punasoluvalmisteita.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia