Turun yliopiston tutkijatohtori Ian Machado ja tamperelainen tiivistevalmistaja TT Gaskets selvittävät yhdessä uudenlaisen väärennöksiä ehkäisevän materiaalin käyttöönottoa.
Tamperelaisyritys tunnetaan kansainvälisenä, kaikille teollisuudenaloille suunnattujen tiivisteratkaisujen tuottajana. Yhtiö on paneutunut väärennösten estämiseen jo pitkään.
”TT Gaskets on tutkinut älytuoteasiantuntija Jaakko Niukkalan johdolla erilaisia väärennöksenestomenetelmiä usean vuoden ajan”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Aleksi Arpiainen.
Menetelmiin kuuluvat Arpiaisen mukaan fyysiset merkkaukset, kuten tuotenumerot ja juokseva numerointi. Merkintöjä tehdään tuotteisiin laserilla ja mustesuihkulla. Yksilöllisiin QR-koodeihin perustuvaa tuotetunnistusta tehdään myös ohjelmistotasolla.
TT Gaskets on kertonut tutkimuksistaan blogisarjassaan. Tämä poiki yhteydenoton Turun yliopiston älykkäiden materiaalien kemian tutkimusryhmältä.
”He kertoivat kehittäneensä materiaalin, joka soveltuisi myös silmälle näkymättömien merkkausten tekemiseen, ja olimme heti kiinnostuneita tutkimaan sen potentiaalia omissa sovelluksissamme”, Arpiainen kuvailee.
”Teimme kehitystyötä yhdessä tutkimusryhmän kanssa kokeillen aineen sekoittamista silikoniin, jota silkkipainamme tiivisteisiin niiden tiivistysominaisuuksien parantamiseksi. Tulokset olivat lupaavia, joten päätimme jatkaa yhteistyötä.”
Työtä ja haasteita riittää vielä
Ian Machado jatkaa tutkimustaan Dimecc-ekosysteemin PoDoCo-ohjelman (Post Docs in Companies) tuella. Kevään 2023 hakukierroksella ohjelmasta sai rahoitusta kaikkiaan 11 tohtorien ja yritysten yhteistyöprojektia..
Machado pitää älykkäiden fotokromaattisten materiaalien käyttösovellusten kehittämistä hyvänä esimerkkinä akatemian ja teollisuuden yhteistyöstä.
”Matkalla on vielä monia haasteita, esimerkiksi merkkausten tuotannon ja pitoisuuksien optimointi sekä menetelmään sopivien uusien infrastruktuurien suunnittelu”, Machado kertoo.
Arpiaisen mukaan TT Gasketsin tavoitteena on selvittää, miten fotokromista materiaalia olisi helpointa soveltaa yrityksen tarpeisiin, millaisia olosuhteita se kestää ja kuinka pieninä pitoisuuksina se on vielä havaittavissa.
”Onnistuessaan hankkeella on mahdollisuus luoda tuotteidemme tunnistettavuuden ja turvallisuuden parantumisen lisäksi myös materiaalin kaupallistaminen muille varaosamarkkinassa toimiville yrityksille esimerkiksi lisenssimallin avulla”, Arpiainen sanoo.
”Tämä toisi parhaimmillaan merkittävän kasvun liiketoimintaamme.”
Säätiöiden rahoittama ohjelma tukee kaikkia toimialoja
Vuonna 2015 käynnistyneen PoDoCo-ohjelman kautta yrityksiin on saatu vietyä jo 234 tohtorin osaamista.
PoDoColta on haettu apurahaa 444 hankkeeseen. Täysin toteutuneiden projektien tuloksena 90 prosenttia apurahan saaneista on työllistynyt yhteistyöyritykseen.
Dimecc Oy:n johtamaa PoDoCo-ohjelmaa rahoittavat Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Maa- ja vesitekniikan tuki ry, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet i Finland, Tekniikan edistämissäätiö, Kaute-säätiö, Liikesivistysrahasto, Maj ja Tor Nesslingin säätiö ja Paulon Säätiö.
Rahoittajat sijoittavat ohjelmaan yhteensä noin 800 000 euroa vuodessa. Tämä mahdollistaa vuosittain noin 24 kokovuosiapurahan myöntämisen.
PoDoCo-ohjelmaan voi osallistua toimialasta riippumatta mikä tahansa yritys ja kuka tahansa väitöskirjan vastikään tehnyt tai lähiaikoina väittelevä tutkija. Syksyn apurahakierros on avoinna 15.9.–31.10.2023.
(Kuva Dimecc) Tamperelainen TT Gaskets yhdistää tiivisteisiinsä Turun yliopiston PoDoCo-hankkeessa kehitettäviä fotokromaattisia materiaaleja.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.