Uusi ilmastoasiantuntijan erikoistumiskoulutus tuo osaajia monelle sektorille

llmastoasiantuntijan erikoistumiskoulutuksen perustamista koordinoi Helsingin yliopiston Ilmakehätieteen keskus Inar.

Uusi koulutus vastaa kasvaneeseen ilmastoasiantuntijuuden tarpeeseen eri sektoreilla ja tuo yhteen ilmastotieteen huippuosaamisen, yritykset ja julkisen sektorin toimijat.

”Ajatus koulutuksesta syntyi, kun havaitsin, että ilmastosta parhaiten tietävät eivät miellä itseään asiantuntijoiksi”, kertoo Helsingin yliopiston ilmakehätieteen professori Markku Kulmala.

”Koulutuksella on suuri tarve ja on hyvä, että se tehdään kunnolla akateemiselta pohjalta.”

Perustamissopimuksen ovat allekirjoittaneet kaikki Suomen luonnontieteellistä koulutusta tarjoavat yliopistot eli Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.

Koulutuksen toteutus suunnitellaan laajassa yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen, Climate University -verkoston korkeakoulujen ja Climate Leadership Coalitionin (CLC) kanssa.

Koulutuksen valmistelua rahoittavat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja opetusministeriö.

Antaa valmiudet toimia alansa johtavana asiantuntijana

Ilmastoasiantuntijan monialaisten opintojen tavoitteena on edistää tietopohjaista ilmastostrategisuutta erilaisissa organisaatioissa.

Opintoihin kuuluu esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja sen hillinnän tiedettä, ilmastotoimien kannalta keskeisiä menetelmiä ja säädöksiä sekä toimialakohtaisia näkökulmia.

Kokonaisuuden päätteeksi tehdään oman organisaation ilmastotyölle relevantti päättötyö.

”Koulutettu kykenee toimimaan yhteisöissä ja verkostoissa oman erikoistumisalansa johtavana asiantuntijana”, luonnehtii professori Hilppa Gregow Ilmatieteen laitoksesta.

Koulutuksen ilmoittautuminen alkaa loppuvuodesta 2023 ja itse koulutus alkuvuodesta 2024. Koulutuksen hinta on 7 200 euroa.

Koulutuksesta saa lisätietoa täältä.

(Kuva Shutterstock) Uusi koulutus tuo ilmastoasiantuntijoita yrityksiin, organisaatioihin ja kuntiin.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia