Mikro-rna:ta eli solujen omia pieniä rna-molekyyleja esiintyy suuria määriä myös solujen tumissa.
Asian osoittivat tuoreessa tutkimuksessaan Itä-Suomen yliopiston ja Oxfordin yliopiston tutkijat. Scientific Reports -lehden julkaisema profilointitutkimus on ensimmäinen laatuaan.
Aiemmin on oletettu, että pieniä rna-molekyyleja on lähinnä solulimassa.
Suomalais-brittiläinen tutkijaryhmä havaitsi myös, että pienten rna-molekyylien pitoisuudet solujen tumissa muuttuvat solujen hapenpuutteen seurauksena.
Tämä viittaa vahvasti siihen, että pienet rna-molekyylit vaikuttavat geenien ilmentymisen säätelyyn solun tumassa.
Tutkimustulokset ovat olennaisia esimerkiksi uusien geenihoitojen kannalta. Tiedon ansiosta hoitojen kehittäminen voi ottaa askelen eteenpäin.
Geenihoidoissa potilaan soluihin viedään uutta geneettistä materiaalia korjaamaan tai korvaamaan vioittunutta geeniä. Näin on mahdollista hoitaa esimerkiksi syöpää.
Tutkimuksen pitkä jatkumo
Tutkijat huomasivat suuren osan mikro-rna:ta rikastuneen solujen tumiin, kun he selvittivät pienten rna-molekyylien jakautumista endoteelisolujen eri osissa.
Kun he kasvattivat soluja vähähappisessa ympäristössä, he havaitsivat, että yksittäisten rna-molekyylien pitoisuuksien muuttuminen tapahtui pääosin solulimassa tai tumassa.
Itä-Suomen yliopiston tutkija Mikko Turunen kollegoineen osoitti jo kymmenen vuotta sitten, että synteettiset pienet rna-molekyylit voivat säädellä terapeuttisesti tärkeitä geenejä eläinmalleissa kohdentamalla vaikutuksensa geenien säätelyalueille solujen tumassa.
Tämä ja myöhemmät tutkimukset antoivat aihetta olettaa, että myös solun omat mikro-rna:t osallistuvat geenien säätelyyn tumassa.
Mikro-rna hiljentää kohdegeenejään
Pienet rna-molekyylit hiljentävät kohdegeeniensä ilmentymistä sitoutumalla niiden lähetti-rna:iden päihin solujen solulimassa. Ilmiö tunnetaan nimellä rna-häirintä.
Rna-häirinnän mekanismien selvittäminen toi yhdysvaltalaisille tutkijoille Andrew Firelle ja Craig Mellolle vuoden 2006 lääketieteen Nobelin palkinnon.