Ilmatieteen laitoksessa on kehitetty menetelmiä, joilla hiilidioksidivuomittauksista saadaan laskettua entistä tarkempia arvioita ekosysteemien hiilitaseista.
Laitoksen tutkijan Henriikka Vekurin väitöskirjatyön tuloksilla voidaan parantaa esimerkiksi metsien ja peltojen hiilitasearvioita kansallisissa kasvihuonekaasujen inventaarioissa ja yritysten hiililaskelmissa.
Ilmastonmuutoksen edetessä on yhä tärkeämpää ymmärtää maaekosysteemien hiilenkiertoa ja pystyä ennustamaan, mitä hiilen lähteille ja nieluille tapahtuu tulevaisuudessa.
Tieto hiilenkierrosta on keskeistä myös, kun maankäyttösektorilta etsitään ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
Paikkaa puuttuvat jaksot
Tietoa saadaan pyörrekovarianssimenetelmällä, jolla voidaan suoraan mitata hiilen vaihtoa eli hiilidioksidivuota ekosysteemien ja ilmakehän välillä.
Mittauksista voidaan laskea hiilitaseita eli määrittää, onko ekosysteemi toiminut hiilen lähteenä vai nieluna.
Mittausaikasarjassa on kuitenkin aina katkoja, joten taseiden luotettavuuden kannalta on olennaista, miten puuttuvat jaksot mallinnetaan.
Henriikka Vekurin rakentamilla uusilla menetelmillä voidaan mallintaa puuttuvia jaksoja ja arvioida hiilitaseiden epävarmuutta.
Löysi systemaattisen virheen vanhoista menetelmistä
Vakkuri osoitti, että kaksi yleisesti käytettyä mallinnusmenetelmää aiheuttaa systemaattisen virheen taseisiin pohjoisilla leveysasteilla.
Kansainvälisten mittausverkostojenkin käyttämä menetelmä arvioi hiilen lähteet todellista suuremmiksi ja nielut pienemmiksi, kun taas toisen menetelmän aiheuttama virhe oli vastakkainen.
Kahdella koneoppimismenetelmällä saatiin tarkkoja arvioita taseista, mutta vain toisella pystyttiin arvioimaan luotettavasti myös mallinnuksen aiheuttama epävarmuus.
Henriikka Vekurin väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
