Niin sanotut zombiakut eli kotona lojuvat vanhat akut ja paristot saattavat muuttua vaarallisiksi aikapommeiksi.
Asiasta muistuttaa alan kierrätyksestä Suomessa vastaava Recser eli Paristokierrätys.
Pitkään lataamattomana ollut akku voi mennä uudelleen ladattaessa oikosulkuun. Paristot ja akut voivat aiheuttaa vaaratilanteen myös, jos niitä säilötään läjissä.
Pronto-rekisteriin kirjattiin syksyn 2022 ajalta viisi tapausta, joiden takana todennäköisesti oli väärin käsitelty tai hävitetty paristo. Litiumakkujen tulipaloja raportoidaan säännöllisesti.
Teippaa virtanavat
Eräässä tyypillisessä syksyn 2022 tilanteessa tuli lähti liikkeelle kodinhoitohuoneesta. Palo oli syttynyt kaapissa, josta löytyi runsaasti käytettyjä AA-, 9V- ja nappiparistoja.
Pelastusviranomaisen mukaan oli mahdollista, että joku paristoista oli mennyt oikosulkuun ollessaan kosketuksessa toisen pariston kanssa.
”Tämänkin olisi voinut välttää teippaamalla paristojen virtanavat heti, kun ne poistaa laitteesta ja kiikuttamalla ne niille tarkoitettuun keräykseen”, sanoo Paristokierrätyksen toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck.
”On hyvä muistaa, että myös kuluttajalla on vastuuta kierrätyksen turvallisuudesta. Jos annettuja ohjeita ei noudata, voi joutua vastuuseen aiheutuneista vahingoista.”
Ei koskaan sekajätteeseen
Stenbäck korostaa erityisesti, että elektroniikkalaitteita, akkuja tai paristoja ei missään tapauksessa saa heittää sekajätteeseen.
Sekajätteen käsittelyprosessissa akku voi ”zombiutua” kolhiintuessaan tai puristuessaan. Lopputuloksena voi olla vaikeasti tukahdutettava tulipalo, josta leviää ympäristöön myrkyllisiä kaasuja.
Pienet eli alle 25 senttimetrin kokoiset laitteet sekä kannettavat akut ja paristot voi viedä kierrätykseen maksutta esimerkiksi kauppojen keräyspisteisiin ja isommat kunnallisiin aluekeräyspisteisiin.
Irrotettavat akut tulee viedä paristojen ja akkujen keräykseen. Jos akkua ei saa irti, sen voi palauttaa laitteen mukana.
Kierrätys varmistaa turvallisuuden lisäksi sen, että akkujen ja paristojen sisältämät arvokkaat raaka-aineet voidaan palauttaa uudelleen käyttöön.
(Kuva Scanstockphoto) Älä jemmaa vanhoja akkuja ja paristoja äläkä varsinkaan läjitä niitä kotiin kaappien perukoille.
Aiheesta aiemmin:
Kännyköiden akut juuttuvat pöytälaatikoihin
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.