Tislaamobongaus on laji, jossa voi onnistuneesti yhdistää vaellusharrastuksen ja kiinnostuksen mallasviskeihin.
Aarre arkistoista -juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Kemia-lehdessä 4/2014.
Teksti ja kuvat: Erkki ja Ulla Karjalainen
Skotlanti tarjoaa mataline vuorineen ja hyvin merkittyine vaellusreitteineen erinomaiset olosuhteet hillwalkingille. Maassa riittää myös mallasviskitislaamoja eli saalista vaeltavalle tislaamobongarille.
Tavoitteena bongauksessa on suorittaa jokainen päivävaellus siten, että reitin varrelle osuu yksi tai useampi tislaamo. Vain osa tislaamoista on auki yleisölle, joten bongaaminen tapahtuu ottamalla todisteeksi käynnistä valokuva.
Reittisuunnittelu ei ole aivan helppoa, koska tislaamot ja vaeltajia kiinnostavat vuoret sijaitsevat hajallaan. Valloitettavien huippujen lukumäärää on siksi karsittava ja tislaamoissakin rajoituttava vain laadukkaimpiin juomamerkkeihin.
Ehdoton varuste on oma tai vuokrattu auto, jolla pääsee liikkumaan sujuvasti alueelta toiselle. Viskiekspertin lisäksi tarpeen on kuski, joka muistaa pysyä tiukasti tien vasemmassa reunassa. Seurueen optimikoko on siten kahdesta neljään henkeä.
Vuorenrinteet ovat kosteita ja kivikkoisia. Tukevat, vettä sietävät vaelluskengät ovat sadevarusteiden lisäksi välttämättömät. Kartat kannattaa ladata asutuskeskuksissa wlan-liitännästä kännykän muistiin, muuten joutuu maksamaan verkkovierailuista kalliisti kännykkäoperaattoreille.
Noin puolet Skotlannin single malt -viskien valmistajista toimii Speysidessa eli Speyjoen alueella. Tunnettuja sikäläisiä merkkejä ovat esimerkiksi Aberlour, Balvenie, Cardhu, Cragganmore, Glenfarclas, Glenfiddich, Glen Grant, The Glenlivet, Knockando, The Macallan, Mortlach ja Tamdhu.
Kymmenes eli Port Ellen on nykyisin pelkkä mallastamo. Viskiin keskittyvä turisti tarvitsee joka tapauksessa saarellakin auton ja autonkuljettajan.
Tislaamot eivät kuitenkaan välttämättä sijaitse joen varrella vaan kauempana siitä. Yhden vaelluksen aikana ei siis ehdi läheskään kaikkia bongata.
Mäskin tuoksu paljastaa
Kun tislaamoa lähestyy alatuulen puolelta, vähemmänkin herkät sieraimet tunnistavat mäskin imelän tuoksun. Lopulta horisonttiin ilmestyvät tislaustornien pagodat eli kupolit, jotka paljastavat tehtaan sijainnin.
Käynti tehtaassa kertoo uuden ajan saapuneen myös viskitislaamoihin. Laitosta saattaa pyörittää kahden miehen tiimi, ja tislausprosessia ohjaa alusta loppuun tietokone. Kukaan ei lapioi polttoainetta pannun alle, vaan kuumennusta säätelee ohjelmisto.
Turvesavun maku taas voidaan tilata alihankkijalta. Se lisätään fotometrikontrollissa tisleeseen, jotta juomaan saadaan sopiva väri- ja makuvivahde.
Kun Speyjoen alue on kahlattu läpi, tislaamobongauksen haasteellisuus kasvaa, sillä tehtaiden maantieteellinen tiheys alenee merkittävästi.
Moni tunnettu single malt -tislaamo sijaitsee Islayn saarella. Lauttayhteydet sinne toimivat hyvin, mutta välimatkat saaren yhdeksän tislaamon eli Ardbegin, Bowmoren, Bruichladdichin, Bunnahabhainin, Caol Ilan, Lagavulinin, Kilchomanin, Laphroaigin ja Port Charlotten välillä ovat pitkiä.
Kymmenes eli Port Ellen on nykyisin pelkkä mallastamo. Viskiin keskittyvä turisti tarvitsee joka tapauksessa saarellakin auton ja autonkuljettajan.
Vierailu Taliskerin tislaamolla puolestaan vaatii käynnin Sisä-Hebridien Skye-saarella. Sillan lisäksi yhteyden mantereeseen takaa kolme lauttareittiä.
Skye on vaeltelijalle erinomainen paikka, sillä siellä on yhteensä kaksitoista munroa. Niillä tarkoitetaan Skotlannissa sijaitsevaa vuorenhuippua, jonka korkeus ylittää 3 000 jalkaa eli reilut 914 metriä.
Munrot saivat nimensä maasta täydellisen vuoriluettelon tehneen sir Hugh Munron mukaan. Kaikkiaan munroja on Skotlannissa 282.
Vaeltelu ja viski ovat sopivassa tasapainossa nautittuna hyvä yhdistelmä. Jos askelmittarin päiväannos ylittää 20 000 askelta, jotka vielä on otettu kivikkoisilla vuorenrinteillä, ei nukahtamiseen illalla välttämättä tarvita edes viskiä.
Viskilaivan kohtalo
Skotlannin kuuluisin viskisaari on Ulko-Hebridien eteläisin saari Barra, vaikka siellä ei omaa tislaamoa olekaan. Syy saaren maineeseen on tapahtumasarja, joka käynnistyi viskilaivan uppoamisesta vuonna 1941.
Barran naapurisaaren Eriskayn edustalla sumussa haaksirikkoutunut laiva oli nimeltään S/S Politician. Sen lastina oli yhteensä 260 000 pulloa erimerkkisiä viskejä, jotka olivat matkalla Yhdysvaltoihin Britannian maksuna sotatarvikkeista.
Saarten asukkaat onnistuivat ”pelastamaan” pulloista noin kymmenesosan ennen kuin laiva vajosi syvyyksiin – ja ennen kuin tullimiehet ennättivät paikalle. Hylystä sukellettuja pulloja on sittemmin myyty Christien huutokaupoissa tuhansien puntien kappalehintaan.
Barralainen Compton Mackenzie kirjoitti vuonna 1947 tapauksesta hilpeän bestsellerin nimeltään Whisky Galore, jonka pohjalta syntyi pari vuotta myöhemmin samanniminen menestyselokuva.
Lontoossa Ealing-studioilla kuvattu filmi oli Alexander Mackendrickin – joka muistetaan myös Naistentappajista (The Ladykillers) – esikoisohjaus.
Elokuvasta tuli kassamagneetti myös Suomessa, jossa se sai nimekseen Viskiä, viskiä! Yhdysvalloissa filmiä sen sijaan esitettiin nimellä Tight Little Island, sillä alkoholia ei saanut otsikossa mainita.
Elokuvan kymmenet sivuosat on miehitetty aidoilla barralaisilla. Koulun ansiosta asukkaat osaavat hyvin englantia, vaikka heidän kotikielenään on yhä gaeli. Saaren jokaisella asukkaalla on edelleenkin myös kaksi eri nimeä, gaelinkielinen ja englanninkielinen.
Kenttä rantahiekalla
Barralle voi saapua kahta reittiä. Lauttamatka Obanista kestää kuusi tuntia, lento Glasgow’sta 55 minuuttia.
Maailman ainoa rantahietikolla sijaitseva virallisesti hyväksytty lentokenttä on nähtävyys sinänsä, sillä se on osan päivää vuoroveden alla. Lennot on siis paras ajoittaa laskuveden aikaan.
Barraan liikennöi turbopropellikone De Havilland DHC-6 Twin Otter, johon mahtuu 19 matkustajaa. Näkymät lennon aikana ovat upeat ja laskeutuminen yhtä mieleenpainuva elämys kuin saapuminen Quiton tai Hongkongin entisille kentille.
Viskiä, viskiä! -elokuvan rantakatu ja Skotlannin kuninkaallisen pankin konttori ovat saarella yhä jäljellä, samoin mäellä seisova kapakka.
Uponneen viskilaivan lastiin kuului myös 15 miljoonan nykyeuron arvosta uunituoreita, Jamaikaan tarkoitettuja puntia, joita Kansainyhteisöön kuuluvassa maassa käytettiin rinnan maan omien seteleiden kanssa.
Viranomaiset ehtivät onkia valtaosan rahoista kuiville, mutta noin neljäsosa summasta jäi kateisiin. Sittemmin kadonneita seteleitä on yllättäen löytynyt eri puolilta maailmaa. Useimmat barralaismiehet ovat työskennelleet kauppalaivastossa merimiehinä, kertoo paikallishistoria.
Barran naapurisaarella, noin sadan hengen asuttamalla Eriskaylla toimii Am Politician -niminen, paikallisen koulun opettajan perustama kahvila-ravintola. Siellä voi ihailla haaksirikkoutuneesta laivasta pelastettua alkuperäistä pulloa ja mallikappaletta jamaikalaissetelistä.
Japani haastaa Skotlannin
Maailman näyttävin tislaamomuseo ei sijaitse Skotlannissa, vaan se löytyy Japanista, Hokkaidon saarelta.
Yoichiissa toimivan Nikka-tislaamon omistaa nykyisin Asahi-juomaryhmä. Joukko vanhoja tuotantorakennuksia on muutettu museoksi, jossa esitellään viskinteon eri vaiheita. Myös ulkomaalaiset vieraat on huomioitu hyvin.
Nikkan perustajan Masataka Taketsurun suku oli tehnyt kuuluisaa riisiviiniä sakea jo parisataa vuotta, mutta nuorta kemistiä kiinnostivat viskin salat. Niinpä hän lähti vuonna 1918 Skotlantiin.
Siellä Taketsuru kirjoittautui Glasgow’n yliopistoon opiskelemaan viskinvalmistusta ja työskenteli opintojensa ohessa useiden juomavalmistajien tehtaissa. Muutaman vuoden kuluttua hän palasi Japaniin tuliaisinaan paitsi tislaustaidot myös skottinuorikko nimeltään Rita.
Työnantajansa Suntoryn toimeksiannosta Taketsuru käynnisti Japanin ensimmäisen viskitislaamon Yamazakin. Pian hän lähti kuitenkin omilleen ja perusti oman mallasviskitislaamonsa vuonna 1934. Noin 50 kilometrin päässä Sapporosta länteen sijaitsevan Nikkan olosuhteet muistuttavat monin tavoin Skotlantia.
Japanin viskien huipputuotteet pärjäävät hyvin kansainvälisessä vertailussa. Sekä Nikka että Suntory ovat voittaneet amerikkalaisen Whisky-lehden järjestämiä mallasviskien sokkokilpailuja – päihittäen näin skottiviskit.
Japanilaisten seosviskien kirjo on kuitenkin vaatimaton, koska maassa on vain kymmenkunta tislaamoa. Japanilaiset valmistajat täydentävät omia seosviskejään Skotlannista tuoduilla komponenteilla.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
