Vuoden paras väitöskirja viitoittaa tietä vetytalouteen

Tekniikan tohtori Tiina Keipi kehitti väitöstutkimuksessaan teknologiaa, joka pudottaa voimakkaasti vedyntuotannon hiilidioksidipäästöjä.

Työ toi Keipille palkinnon vuoden parhaasta tekniikan alan väitöskirjasta. Palkitsijoina ovat Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF.

Palkinnon arvo on 7 500 euroa.

Keipi selvitti tutkimuksessaan metaanin termisen hajottamisen soveltuvuutta siirtymäajan teknologiaksi vedyn tuottamiseen.

Hän osoitti sekä kokeellisesti että mallinnuksen avulla, että teknologialla voidaan tuottaa metaanikaasusta vetyä ja samalla ottaa hiili talteen kiinteässä muodossa. Tällöin se ei päädy hiilidioksidina ilmakehään.

Keipi kollegoineen rakensi myös ”vetytehtaan” eli tuotannon koelaitteiston ja kehitti konseptin, jonka avulla laitteistosta voidaan rakentaa teollisen mitan versio.

Tiina Keipi teki väitöstutkimuksensa vuonna 2017 silloisessa Tampereen teknillisessä yliopistossa, nykyisessä Tampereen yliopistossa.

Myös Tampereen kaupungin tiederahasto palkitsi hänen väitöskirjansa tänä syksynä.

”Taloudellisen tarkasteluni perusteella teknologia on kannattavaa, mikäli kiinteälle hiilelle löydetään käyttöä esimerkiksi autonrenkaiden valmistuksessa tai mahdollisesti arvokkaampana kemianteollisuuden materiaalina”, Keipi sanoo.

Palkintoja myös muille opinnäytteille

TEK ja TFiF myönsivät toisen, 5 000 euron palkinnon vuoden parhaalle diplomityölle.

Tunnustuksen sai diplomi-insinööri Joel Reijonen, jonka tutkimusaiheena oli hajautettu koneoppiminen autonomisille laivoille hajautetussa pilviympäristössä.

Reijonen teki diplomityönsä Vaasan yliopistossa.

Joel Reijonen työskentelee nykyisin Ericssonin koneälytutkijana. Hän tekee lisäksi väitöskirjaa Vaasan yliopistoon. Kuva: Markus Sommers

 

Vuoden parhaan pro gradu -työn palkitsi Matemaattis-luonnontieteellisten alojen akateemiset MAL.

Palkinnon saaja on filosofian maisteri Emmi Kirjanen, joka kehitti ja mittasi gradussaan suprajohtavat tunneliliitokset kolmiulotteisen fononikiteen päälle.

Emmi Kirjasen gradun tuloksilla on merkittävää uutuusarvoa. Kuva: Anssi Kumpula

 

Kirjanen teki tutkimuksensa Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksessa. Myös hänen palkintonsa arvo on 5 000 euroa.

Palkintotilaisuus järjestetään 28. marraskuuta.

(Pääkuva) Tiina Keipi työskentelee tätä nykyä tuotekehitysinsinöörinä Valmetissa. Kuva: Sara Pihlaja

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia