Vihreäksi Nobeliksi kutsuttu Goldman-palkinto on myönnetty Itä-Suomen yliopiston dosentille Tero Mustoselle. Vuodesta 1989 jaettu maailman merkittävin ilmastopalkinto tuli nyt ensi kertaa Suomeen.
Palkinnon perusteena on Tero Mustosen yhdessä vaimonsa Kaisu Mustosen kanssa perustaman Lumimuutos-osuuskunnan työ ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseksi. Osuuskunta aloitti toimintansa vuonna 2000.
Palkintosumma, 200 000 dollaria, menee voittoa tavoittelemattomalle osuuskunnalle.
”Hän taistelee ilmastonmuutosta vastaan ruohonjuuritasolla ja on luonut luonnon ennallistamiseen mallin, jota voidaan soveltaa kaikkialla maailmassa”, palkintolautakunta kuvailee Tero Mustosen työtä ja jatkaa:
”Hänen johdollaan elvytetään maailman tärkeimpiä hiilinieluja vuosikymmenten teollisen käytön jälkeen ratkaisevan tärkeiksi monimuotoisuusalueiksi.”
Elvytys ja ennallistaminen tapahtuvat Lumimuutoksen Elpyvä maisema -ohjelmassa, joka käynnistyi vuonna 2018. Pääosin säätiörahoitteisen ohjelman piirissä on nyt 52 000 hehtaarin vaikutusalan verran soita, metsiä, vesistöjä ja kosteikkoja.
Ohjelmaan kuuluu yli 70 kohdetta, jotka maantieteellisesti ulottuvat Pirkanmaalta Lapin Inariin. Yksi painopisteistä on saamelaisalueen metsien ja vesistöjen ennallistaminen.
Ohjelman suurin yksittäinen kokonaisuus on Ilomantsissa virtaavan Koitajoen ennallistamisprosessi, jossa vuoteen 2025 mennessä palautetaan ennalleen tuhat hehtaaria soita, uudistetaan vaelluskalojen elinympäristöjä ja etsitään ratkaisuja erittäin uhanalaisen järvilohen tulevaisuuden turvaamiseen.
Maantieteilijä, ilmastotutkija ja ammattikalastaja
Tero Mustonen on koulutukseltaan maantieteilijä, joka väitöstutkimuksessaan selvitti ilmastonmuutoksen vaikutuksia nuottakalastukseen ja poronhoitoon. Hänet tunnetaan myös tuoreimman IPCC-raportin pääkirjoittajana.
IPCC on kansainvälinen, johtavista asiantuntijoista koostuva paneeli, jonka tehtävänä on koota tietoja ilmastonmuutoksesta ja arvioida sen seurauksia.
Lisäksi pohjoiskarjalaisessa Selkien kylässä asuva Mustonen toimii ammattikalastajana.
”Kompassina omalle työlleni on ollut kalastuksesta kumpuava tieto. Nuottaukot ja -muorit ovat opastaneet työskentelemään luonnon puolesta”, Mustonen kertoo tiedotteessa.
Goldman-palkintoa hän sanoo arvostavansa suuresti.
”Palkinto on suurin mahdollinen tunnustus Lumimuutoksen 23 vuotta jatkuneelle työlle, joka yhdistää perinnetietoa ja tiedettä. Olemme siitä hyvin kiitollisia.”
Päivi Ikonen
(Kuva Goldman Environment Prize) Tero Mustonen on tutkija ja kalastaja, joka tekee myös ruohonjuurityötä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi.
Aiheesta aiemmin:
Tehokkaampia työkaluja arktisen alueen ympäristöseurantaan
Turvesuon ennallistus toi liron takaisin Linnunsuolle
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.