Kerätty järviruoko murskataan ja mädätetään kaupungin hyötykäyttöasemalla Stormossenilla biokaasuksi, jota käytetään muun muassa vaasalaisten Lifti-bussien polttoaineena.
Vaasan kaupungin pitkän aikavälin tavoite on lisätä paikallisten raaka-aineiden käyttöä biokaasun valmistuksessa. Järviruokohanke edistää kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali 2020-luvulla.
Järviruo’on niitolla parannetaan myös veden laatua ja suojellaan maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta.
Järviruokoa niitetään Vaasassa ensisijaisesti Eteläiseltä Kaupunginselältä, sillä se on kaupungin tärkeimpiä virkistysalueita. Siellä näkyvät myös selvimmin rehevöitymisen ja maankohoamisen vaikutukset.
Kalustoa ja kuljetusketjua parannetaan
Rehevöitymisen myötä ravinteiden määrä kasvaa, mikä puolestaan lisää esimerkiksi sinilevän riskiä. Kun ruo’ot mätänevät vedessä, syntyy myös paikallisesti happikatoa, joka voi aiheuttaa kalakuolemia.
Parhaillaan mietinnässä on parempi ja kustannustehokkaampi kalusto.
”Nykyinen tasapohjainen veneemme ei pääse matalassa vedessä lähelle rantaa, joten kaikkia hyviä niittopaikkoja ei tällä laitteistolla pystytä hoitamaan”, kertoo hankekoordinaattori Simo Marttila.
Myös kuljetusketjuja parannetaan. Haussa ovat lisäksi toimivat säilöntäratkaisut.
Kolmivuotinen hanke päättyy lokakuun lopussa, minkä jälkeen kaupunki arvioi, tehdäänkö Vaasassa jatkoinvestointeja järviruo’on hyödyntämiseksi.
Lue myös:
Järviruoko on ilmastotehokas kiertotalouden mahdollisuus – talviniitoista saatu ruokomassa soveltuu moneen
Järviruoko sopisi biotuoteteollisuuden lisäraaka-aineeksi
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!