Taaleri Sijoitus, Suomen Teollisuussijoitus Tesi ja joukko muita rahoittajia satsaa yhteensä 16 miljoonaa euroa e-metaanihankkeita kehittävään Nordic Ren-Gasiin.
”Euroopan vetymarkkinat kehittyvät nopeasti, ja Ren-Gas on erinomaisessa asemassa vastaamaan kasvavaan e-metaanin kysyntään. Olemme erittäin iloisia, että saamme Taalerin ja Tesin sijoittajina mukaan Ren-Gasin kasvutarinaan”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Saara Kujala.
Suomalaisen Ren-Gasin suurimmat omistajat ovat yhtiön perustajien lisäksi saksalainen Allianz ja Ilkka Herlinin sijoitusyhtiö Suomen Tavara ja Raha oy. Molemmat osallistuivat myös yrityksen viimeisimpään rahoituskierrokseen.
Vety-yhtiö Ren-Gas sai jättirahoituksen eurooppalaiselta suursijoittajalta
Vuonna 2021 aloittaneen Ren-Gasin tavoitteena on rakentaa laaja verkosto P2G-kaasun tuotantolaitoksia eri puolille Suomea yhteistyössä paikallisten energiayhtiöiden kanssa.
Pisimmälle on edennyt yhtiön kärkihanke Tampereella, jossa on suunnitteilla suuri laitos Tarastenjärven jätevoimalan yhteyteen.
Kehitysputkessa 700 megawattia elektrolyysikapasiteettia
Tampereen lisäksi Ren-Gas kaavailee tuotantolaitoksia Poriin, Lahteen, Kotkaan, Mikkeliin ja Keravalle.
Nordic Ren-Gas kaavailee seuraavaa e-metaanin ja vihreän vedyn tuotantolaitosta Keravalle
Nordic Ren-Gas esittelee power to gas -laitoshankettaan lahtelaisille
Hankkeet sisältävät yhteensä yli 700 megawatin verran elektrolyysikapasiteettia. Määrä vastaa noin 7 000 rekan vuotuista polttoainetarvetta.
Synteettisen metaanin tuotantoprosessissa tehdään uusiutuvalla sähköllä vedestä vetyä, joka jalostetaan metaaniksi yhdistämällä se biopohjaiseen hiilidioksidiin. Sähkö tulee tuulivoimasta, ja hiilidioksidi otetaan talteen polttolaitosten savukaasuista.
Täysin uusiutuva e-metaani korvaa fossiilisia polttoaineita sekä maantie- ja meriliikenteessä että teollisuudessa.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!