Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulusta valmistui vuonna 2023 yhteensä 199 diplomi-insinööriä. Luku on korkeakoulun historian ennätys.
Opiskelijoiden määrää korkeakoulussa on viime aikoina kasvatettu voimakkaasti. Heitä on nyt noin 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.
Naisten osuus opiskelijoista on suunnilleen puolet. Kansainvälisiä opiskelijoita koko joukosta on lähes neljännes.
”Yhteiskunnalla on polttava tarve saada puhtaan veden, energian ja ympäristöystävällisten prosessien osaavia diplomi-insinöörejä, ja me vastaamme tähän kysyntään”, sanoo korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.
Paljon mahdollisuuksia myös vastavalmistuneille
Vihreä siirtymä tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia myös vastavalmistuneille.
Viisi vuotta valmistumisensa jälkeen kemian tekniikan diplomi-insinööreistä 97 prosenttia on työelämässä.
Heidän työtehtävänsä vaihtelevat tuotekehityksestä myyntiin ja työnantajansa startupeista suuryrityksiin. Monet työskentelevät ulkomailla.
”Meiltä valmistuneilla on ongelmanratkaisutaitoja ja kyky kriittiseen ajatteluun – ominaisuuksia, joita työelämässä tarvitaan ja arvostetaan tänä päivänä”, Kruus kuvailee.
Uusia maisteriohjelmia
Kemian tekniikan korkeakoulussa käynnistyy tänä vuonna neljä uutta maisteriohjelmaa, joihin tuli tammikuussa päättyneessä haussa yli tuhat hakemusta Aalto-yliopiston ulkopuolelta.
”Kemian tekniikan korkeakoulun maisteriohjelmissa voi opiskella esimerkiksi biopohjaisiin materiaaleihin, kiertotalouteen, sähkön varastointiin ja akkuteknologioihin liittyviä asioita”, kertoo opetuksen varadekaani, professori Jouni Paltakari.
”Kouluttamalla päteviä asiantuntijoita näille aloille voimme varmistaa sen, että investoinnit ja innovaatiot kestävään kehitykseen ovat Suomessa jatkossakin mahdollisia.”
Haku kemian tekniikan kandidaattiohjelmaan alkaa 13. maaliskuuta 2024.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!