Amazonian suojelualueet suitsivat hiilidioksidipäästöjä

Valtaosa Amazonian suojelualueista estää tehokkaasti metsäkatoa ja siihen liittyviä hiilidioksidipäästöjä.

Alueiden välillä on kuitenkin suuria eroja, ja jotkin suojelualueet kärsivät jopa pahemmasta metsänhävityksestä kuin suojelemattomat alueet.

Tähän tulokseen päätyy tutkijaryhmä Turun ja Helsingin yliopistoista. Suomalaisryhmä julkaisi tutkimuksensa Environmental Conservation -julkaisusarjassa.

Tutkijat vertasivat metsäkadon määrää suojelluilla ja ympäristöltään samankaltaisilla mutta suojelemattomilla alueilla Acren osavaltiossa Brasilian Amazoniassa.

”Kokonaisuudessaan arvioimme, että joka vuosi Acren suojelualueverkosto auttaa ehkäisemään hiilidioksidipäästöjä 120 000 eurooppalaisen aiheuttamia päästöjä vastaavan määrän”, kertoo tutkimuksen johtava kirjoittaja, tohtorikoulutettava Teemu Koskimäki Turun yliopistosta.

Yksittäisten suojelualueiden suuri vaihtelevuus oli tutkijoista kiinnostava löytö.

Erojen ja niiden syiden tunnistaminen voisi Koskimäen mukaan tehostaa suojelualueiden hallinnointia ja auttaa kohdentamaan resursseja sinne, missä niitä tarvitaan eniten.

Alkuperäiskansat ansaitsevat maineensa metsien suojelijoina

Osa ryhmän tutkimista alueista on osoitettu alkuperäiskansoille. Tällaisten alueiden tavoite ei ole niinkään luonnonsuojelu vaan perinteisten kulttuurien elintilan turvaaminen.

Tutkimus kuitenkin paljasti, että alueet olivat vähintään yhtä tehokkaita ehkäisemään metsäkatoa kuin muihin kategorioihin kuuluvat suojelualueet.

Alkuperäiskansojen maine metsien suojelijoina vaikuttaa siis ansaitulta.

Ryhmä onkin aloittamassa uutta hanketta, jossa arvioidaan, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa elonkirjoon ja alkuperäiskansojen elinolosuhteisiin keski-Amazoniassa.

”Tätä tehdään yhteistyössä paikallisten kanssa. He ovat huolissaan, koska sateiden ja jokitulvien vuodenaikainen vaihtelu näyttää olevan muuttumassa ja tulossa entistä vaikeammin ennakoitavaksi”, kertoo Turun yliopiston professori Hanna Tuomisto.

Trooppiset sademetsät ovat ainutlaatuisia ympäristöjä, joissa on valtava lajikirjo. Ne myös varastoivat suuria määriä eloperäistä hiiltä, mikä hillitsee ilmastonmuutosta.

(Kuva Pixabay) Trooppisten sademetsien pinta-ala on metsänhävityksen seurauksena kutistumassa, jolloin niiden varastoima hiilidioksidi vapautuu ilmakehään.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia