Anja Haavisto vei Suomen kemian olympialaisiin

”Olin niin tavattoman innostunut kemiasta!”

Näin perusteli Munkkivuoren yhteiskoulun kemian opettaja ja kemian kerhojen vetäjä Anja Haavisto ideaansa, että myös Suomi lähettäisi oman joukkueensa lukiolaisten kansainvälisiin kemian olympialaisiin.

Ajatus otti oitis tulta, ja vuonna 1978 Haavisto matkusti ensimmäisen maajoukkueemme johtajana kisoihin, jotka tuolloin järjestettiin Puolassa.

Suomi on siitä pitäen kuulunut kemian olympiaperheeseen. Tuorein edustusjoukkueemme tekee parhaillaan viimeistelyharjoituksiaan ollakseen mahdollisimman kovassa iskussa, kun vuoden 2019 olympialaiset starttaavat Pariisissa 21. heinäkuuta.

Innokas kemistiseuralainen

Anja Haavistolla riitti intoa myös kemistien seuratoimintaan. Hän oli vuosikymmeniä Suomalaisten Kemistien Seuran jäsen, joka nautti etenkin seuran järjestämistä ekskursioista kiinnostaviin tutustumiskohteisiin.

Oman tieteenalansa kehittymistä hän seurasi käymällä säännöllisesti yleisöluennoilla ja lukemalla alan lehtiä.

Anja Haavisto kuoli 91-vuotiaana marraskuussa 2017.

”Anjan toimintatarmo säilyi loppuun saakka. Viimeisillä viikoilla kalenteriin mahtui niin kulttuuriohjelmaa kuin Suomalaisten Kemistien Seuran pikkujoulukin”, kertoi muistokirjoituksessaan Kemia-lehdessä hänen poikansa Pekka Haavisto.

Lue numerossa 5/2015 ilmestynyt juttu Anja Haavistosta ja kemian olympialaisten alkuhistoriasta täältä.

(kuva Markku Joutsen) ”Halusin tehdä kemian hyväksi muutakin kuin opettaa sitä”, kertoi Anja Haavisto vuonna 2015 tehdyssä haastattelussa.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia